Eero Holopainen (professori)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eero Holopainen
Henkilötiedot
Syntynyt20. syyskuuta 1937
Kuhmo
Kuollut29. marraskuuta 2022 (85 vuotta)
Helsinki
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti meteorologian professori
Koulutus ja ura
Tutkinnot Helsingin yliopisto (FK 1960, FL 1962, FT 1964)
Instituutti Helsingin yliopisto
Tutkimusalue ilmakehän yleinen kiertoliike, ilmastodynamiikka
Palkinnot Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen (1974-), Suomen Tiedeseuran jäsen (1975-), Suomen Tiedeseuran Theodor Homénin palkinto, Geofysiikan seuran Erik Palmén -mitali

Eero Olavi Holopainen (20. syyskuuta 1937 Kuhmo[1]29. marraskuuta 2022 Helsinki[2]) oli Helsingin yliopiston meteorologian professori. Hän oli meteorologian ja ilmastodynamiikan asiantuntija.[1]

Holopainen kirjoitti ylioppilaaksi Kajaanin lyseossa 1956, valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1960, filosofian lisensiaatiksi Tukholman yliopistosta 1962 ja väitteli filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistossa 1964. Työuransa hän aloitti Tukholman yliopiston meteorologian laitoksen assistenttina 1960. Holopainen palasi Suomeen 1962 akateemikko Erik Palménin assistentiksi Suomen Akatemiaan, jossa työskenteli vuoteen 1965, jolloin siirtyi Yhdysvaltoihin tutkijaksi Michiganin yliopistoon (Ann Arbor) vuosiksi 1965–1966. Seuraavaksi hänet palkkasi Ilmatieteellinen keskuslaitos ylimääräiseksi ylimeteorologiksi 1966–1967 ja sääosaston viransijaiseksi osastonjohtajaksi 1966–1968. Samaan aikaan Holopainen toimi myös Helsingin yliopiston meteorologian dosenttina 1966–1970. Helsingin yliopiston virkaatekevänä apulaisprofessorina hän toimi 1969–1970, apulaisprofessorina 1970–1971, virkaatekevänä professorina 1971–1973 ja meteorologian professorina 1973–1998. Yliopiston professorin kaikkia velvollisuuksia Holopaisen ei tarvinnut hoitaa 1984–1989, sillä hänet valittiin Suomen Akatemian tutkimusprofessoriksi viisivuotiskaudelle. Vierailevana professorina Holopainen toimi 1976 australialaisessa Monash-yliopistossa, 1979 yhdysvaltalaisessa Princetonin yliopistossa ja 1981 yhdysvaltalaisessa Wisconsinin yliopistossa (Madison).[1][3]

Päätyönsä ohessa Holopaisen aika riitti moneen häntä kiinnostavaan luottamustoimeen ja jäsenyyteen. Hän oli Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen (ECMWF) tieteellisen neuvonantokomitean jäsen 1976–1980 ja 1983–1990, Maailman ilmatieteen järjestön (WMO/ICSU) tieteellisen komitean jäsen 1980–1986 ja EU Human Capital and Mobility -ohjelman Earth Science -paneelin jäsen 1992–1994. Suomessa hän oli Ilmatieteen laitoksen johtokunnan jäsen vuodesta 1989 ja Pohjoismaisen ympäristöntutkimusohjelman ilmastonasiantuntijaryhmän jäsenenä vuodesta 1991. Holopainen toimi lisäksi Geofysiikan seuran puheenjohtajana 1971, Suomen maantieteellisen seuran työjäsenenä 1975, Suomalaisen Tiedeakatemian jäsenenä vuodesta 1974 ja Suomen Tiedeseuran jäsenenä vuodesta 1975. Ansioistaan hänet palkittiin 1975 Suomen Tiedeseuran Theodor Homénin palkinnolla ja 1993 Geofysiikan seuran hopeisella Erik Palmén -mitalilla.[1][3]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Holopaisen tuotanto käsittää yli sata tieteellistä ja muuta meteorologian alaan liittyvää julkaisua.[1]

  • Investigation of friction and diabatic processes in the atmosphere, 1964 (väitöskirja)[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit Finlands professorer 1640–2007, s. 187. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.
  2. Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 8.1.2023, s. B 28.
  3. a b c Autio, Veli-Matti (toim.): Professorimatrikkeli 1918–1996: professorsmatrikel 1918–1996, s. 133–134. Helsinki: Helsingin yliopisto, 1997. ISBN 951-45-7818-X.