Marilyn Bergman

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Marilyn Bergman, o.s. Keith, (10. marraskuuta 1929 New York, Yhdysvallat8. tammikuuta 2022 Los Angeles[1]) oli yhdysvaltalainen elokuvamusiikin sanoittaja. Hän sanoitti runsaasti musiikkia aviomiehensä Alan Bergmanin kanssa ja voitti urallaan kolme Oscar-palkintoa.

Marilyn Keith painottui high schoolissa musiikkiin ja opiskeli New Yorkin yliopistossa psykologiaa ja englannin kieltä.[2] Opintojen jälkeen hän muutti Los Angelesiin, missä tapasi sanoittaja Alan Bergmanin.[2] He menivät naimisiin vuonna 1958 ja ryhtyivät yhdessä sanoittamaan elokuvamusiikkia.[3]

Ray Charles nauhoitti vuonna 1967 Bergmanien sanoittaman ja Quincy Jonesin säveltämän tunnuskappaleen elokuvaan Yön kuumuudessa.[3] Seuraavana vuonna he sanoittivat Seikkailija Thomas Crown -elokuvaan kappaleen ”The Windmills of Your Mind”, jonka sävelsi Michel Legrand ja esitti Noel Harrison. Laulusta tuli kansainvälinen menestys,[3] ja se sai parhaan laulun Oscar-palkinnon.[2] Legrandista tuli Alan ja Marilyn Bergmanin pitkäaikainen musiikillinen yhteistyökumppani. He kirjoittivat Marvin Hamlischin kanssa vuoden 1973 elokuvaan Parhaat vuotemme tunnuskappaleen, joka nousi Barbra Streisandin esittämänä listaykköseksi ja toi Bergmaneille toisen Oscar-palkinnon.[3] Muita Legrandin ja Bergmanien yhteistyökappaleita ovat muun muassa ”What Are You Doing the Rest of Your Life?” ja ”How Do You Keep the Music Playing?”.[3]

Bergmanit kirjoittivat Marvin Hamlischin kanssa kappaleen ”The Last Time I Felt Like This” vuoden 1978 elokuvaan Samaan aikaan ensi vuonna. Bergmanien sanoittama, Dave Grusinin säveltämä ja Stephen Bishopin laulama ”It Might Be You” elokuvasta Tootsie – lyömätön lyyli nousi listoilla kymmenen kärkeen vuonna 1982. Seuraavana vuonna Bergmanit voittivat Michel Legrandin kanssa parhaan musiikin Oscar-palkinnon elokuvan Jentl musiikkiraidasta.[3]

Marilyn Bergman valittiin vuonna 1985 ensimmäisenä naisena ASCAP:n johtokuntaan. Vuonna 1994 hänestä tuli järjestön johtokunnan puheenjohtaja. Yhdysvaltain lauluntekijäakatemia myönsi Bergmaneille palkinnon elämäntyöstä vuonna 1995, ja samana vuonna Berklee College of Music nimitti heidät kunniatohtoreiksi. Marilyn Bergmanille myönnettiin vuonna 1996 ranskalainen Ordre des Arts et des Lettres -kunniamerkki.[2]

Bergman toimi ASCAP:n johtokunnan puheenjohtajana ja kansainvälisen tekijänoikeusjärjestökonfederaation CISACin puheenjohtajana. Hänen tyttärensä Julie Bergman Sender on elokuvatuottaja.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Gates, Anita: Marilyn Bergman, Half of an Oscar-Winning Songwriting Duo, Dies at 93 New York Times. 8.1.2022. Viitattu 8.1.2022.
  2. a b c d e Marilyn Bergman Songwriters Hall of Fame. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 25.11.2011. (englanniksi)
  3. a b c d e f Jason Ankeny: Marilyn Bergman Allmusic. Viitattu 25.11.2011. (englanniksi)