Mika Aaltola

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mika Aaltola
Mika Aaltola CMI:n 2023 presidentinvaalitentissä.
Mika Aaltola CMI:n 2023 presidentinvaalitentissä.
Henkilötiedot
Syntynyt2. toukokuuta 1969 (ikä 54)
Jämsänkoski
Ammatti politiikan tutkija
dosentti
Ulkopoliittisen instituutin johtaja
Vanhemmat Juhani Aaltola ja Sinikka Aaltola
Puoliso Kirsi Aaltola (vih. 2019)
Lapset 1
Sukulaiset Elisa Aaltola (sisar)
Muut tiedot
KoulutusColumbian yliopisto
Tampereen yliopisto
Merkittävät teoksetThe Rhythm, Exception, and Rule in International Relations
Aiheesta muualla
Kotisivu

Mika Petteri Aaltola (s. 2. toukokuuta 1969 Jämsänkoski) on suomalainen politiikan tutkija, kansainvälisen politiikan dosentti Tampereen yliopistosta sekä Ulkopoliittisen instituutin johtaja. Hän oli ehdokkaana vuoden 2024 presidentinvaalissa.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aaltola valmistui ylioppilaaksi Petäjäveden lukiosta[1] ja suoritti Bachelor of Arts -tutkinnon psykologiassa Columbian yliopistossa New Yorkissa. Opiskeluaikoinaan hän työskenteli muun muassa baarimestarina New Yorkissa ja Jyväskylässä. Hänen tavoitteenaan oli alun perin psykiatrin ammatti[2], mutta palasi Suomeen vuonna 1992.[3]

Tampereen yliopistossa hän vaihtoi pääaineensa psykologiasta kansainväliseen politiikkaan ja väitteli vuonna 1999 yhteiskuntatieteiden tohtoriksi.[4][5] Aaltolan väitöskirja käsitteli kieltä ja Euroopan unionin kykyä selvitä sisäisistä kriiseistä, kuten hullun lehmän taudista.[3][6]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akateeminen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aaltola on Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan dosentti.[7] Hän oli Tallinnan yliopiston osa-aikainen professori vuosina 2013–2023.[8][9] Aaltola on toiminut Minnesotan yliopiston vierailevana professorina. Lisäksi hän on ollut vierailevana tutkijana Cambridgen yliopistossa, Pariisin Sciences Po -yliopistossa sekä yhdysvaltalaisessa Johns Hopkinsin yliopistossa.[5] Aaltola on julkaissut seitsemän kirjaa, joista moni keskittyy Suomen ulkopolitiikkaan.

Ulkopoliittinen instituutti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aaltola valittiin vuonna 2019 Ulkopoliittisen instituutin johtajaksi.[10] Aaltolan kanssa kilpailevana ehdokkaana oli Juha Jokela, jota nimitystyöryhmä esitti hänen sijastaan johtajaksi, mutta Upin hallituksen äänestyksessä valittiin Aaltola äänin 5–4. Osa Upin työntekijöistä kertoi kokeneensa Aaltolan toimineen häikäilemättömästi nimitysprosessin aikana lähettämällä hallitukselle esityksen, jossa hän väitti siteraausten perusteella olevansa Jokelaa pätevämpi hakija, ja tietoa epäillystä kiusaamistapauksesta, joka joidenkin hallituksen jäsenten mukaan liitettiin Jokelaan.[11]

Aaltolan teokset ja tutkimus käsittelevät Yhdysvaltojen globaalia roolia, suurvaltapolitiikkaa, maailman järjestyksen muutosta ja Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Aaltolan vuoden 1999 väitöstyö, joka käsitteli hullun lehmän taudin vaikutuksia kansainvälisiin suhteisiin, valittiin vuoden parhaaksi[12]. Hän on tutkinut myös humanitäärisen politiikan suhdetta valtapolitiikkaan (muun muassa Western Spectacle of Governance and the Emergence of Humanitarian World Politics).

Aaltola on kommentoinut ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa etenkin Venäjän Ukrainan-hyökkäyksen 2022 aikana.[13]

Presidenttiehdokkuus 2024[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aaltola ilmoitti 3. elokuuta 2023 tavoittelevansa presidenttiehdokkuutta vuoden 2024 vaalissa.[14] Aaltolan valitsijayhdistys oli nimeltään ”Suomen turvattu tulevaisuus”.[15] Aaltola sai kerättyä 25 000 kannattajakorttia 10. lokakuuta 2023, kun ehdokkuuteen vaadittu raja on 20 000 kannattajakorttia. Hän toimitti kannattajakortit ensimmäisenä ehdokkaista.[16] Aaltola sai 1,5 prosenttia vaalissa annetuista äänistä ja oli yhdeksästä ehdokkaasta kahdeksanneksi suosituin.[17]

Aaltola kritisoi median suhtautumista ehdokkuuteensa, ja lokakuussa 2023 hän väitti nimeltä mainitsemattomien tiedotusvälineiden tarjonneen hänelle enemmän myönteistä näkyvyyttä mainostilan ostamista vastaan.[18][19] Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja Jouni Kemppainen piti Aaltolan väitettä poikkeuksellisena ja vakavana[20] ja useat mediayhtiöt kiistivät, että tällaista tapahtuisi[21]. Aaltola myöhemmin tarkensi, että kyse oli kahdesta mainosmyyjästä, joiden osalta oli jäänyt epäselväksi, mitä tiedotusvälineitä he mahdollisesti edustivat, ja paikallisesta lehdestä, joka paljastui Espanjan Aurinkorannikolla ilmestyväksi Fuengirola.fi-lehdeksi.[22][23]

Aaltola korosti kampanjakirjassa puolueettomuuttaan, mutta on kertonut eduskuntavaaleissa äänestäneensä kokoomusta.[24]

Poliittisia näkemyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aaltola piti vuonna 2019 julkaistussa Poutasään jälkeen -kirjassaan Nord Stream II -kaasuputkeen liittyvää keskustelua yliampuvana. Hänen mukaansa uusi kaasuputki lisäsi Venäjän riippuvuutta Itämerestä, jota maa ei kuitenkaan hänen mukaansa siinä hetkessä pystynyt hallitsemaan tai sotilaallisesti turvaamaan. Aaltolan mielestä Venäjän Itämerellä olevat kaasuputket nostavat turvallisuusriskejä ja tuottavat muille maille turvallisuusvajeita.[3][25]

Aaltola väitti myös ilman todisteita Venäjän räjäyttäneen Nord Stream -kaasuputket. Aaltolan mukaan uppoava Venäjä vetää Euroopan perässään avantoon ja kyse voisi olla jonkinlaisista "Mainilan laukauksista".[26][27]

Helmikuussa 2022 Aaltola arvioi että Venäjän talous romahtaa länsimaiden asettamien pakotteiden ansiosta.[28][29]

Presidentti Niinistön "aktiivinen vakauspolitiikka"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aaltola kehui Ilta-Sanomien kolumnissaan Suomi ei teeskentele Venäjän kanssa marraskuussa 2018 presidentti Sauli Niinistön ylläpitämää ”aktiivista vakauspolitiikkaa”, jonka perustana olivat neljä niin kutsuttua ”jakkaran jalkaa”[30]: vahvat kahdenväliset Venäjä-suhteet, kansainvälisen politiikan sääntöpohjaisuus, vahva itsenäinen maanpuolustus ja ns. Nato-jäsenyysoptio. Aaltolan mukaan aktiivinen vakauspolitiikka pyrkii pienin askelin estämään negatiivisia kehityskulkuja. Hänen mukaansa hyvin synnytetyillä polunaluilla on taipumus tulla yhä useammin tallatuiksi, mutta muut huomaavat niiden käyttökelpoisuuden.[3][31]

Samassa kolumnissaan Aaltola kiisti Suomen Venäjä-suhteessa olevan ”varjoa suomettumisesta”. Hän nosti myös esiin, että vuodesta 2004 Naton jäsenenä olleessa Virossa on yhä enemmän tahoja, jotka miettivät, onko maan turvallisuuspolitiikka, ”jossa lähes kaikki munat on laitettu yhteen koriin”, ollut järkevää.[31]

Arvot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aaltola ei ole halunnut sijoittaa itseään vasemmisto–oikeisto-akselille. Hän kertoo pitävänsä jakoa ”jokseenkin keinotekoisena”, ja hänen mielestään jokaisessa puolueessa on niin hyviä kuin huonojakin näkemyksiä.[32][33] Helsingin Sanomien arvokartassa Aaltola sijoittui talouspoliittisesti ennemmän vasemmalle, mutta pysyi konservatiivi–liberaali-akselilla keskellä.[34]

Aaltola ei myöskään ole halunnut sijoittaa itseään konservatiiviliberaali-akselille. Hän on kertonut saaneensa monipuolisen arvokasvatuksen, joka on sisältänyt niin liberaaleja kuin konservatiivisiakin maailmankatsomuksia. Aaltola kertoo olevansa ”Pohjoismaisen hyvinvointivaltion puolesta, jossa heikommassa asemassa olevia ja vähemmistöjä kannustetaan ja puolustetaan.”[32][33]

Kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puhe Luumäen turvallisuusfoorumilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aaltola ilmoitti tavoittelevansa presidenttiehdokkuutta Luumäen turvallisuusfoorumilla pitämässään tiedotustilaisuudessa elokuussa 2023. Puheessaan Aaltola kertoi ”ajavansa Suomen etua” ja tämä ”erottaa hänet muista ehdokkaista”. Yleisradion haastattelussa tiedotustilaisuuden jälkeen hän kommentoi vaaliasetelmia sanoen: ”Jos on tietoa ja on taitoa ja on rohkeutta, ja sitä ei muilla tunnu olevan, sitä näkemystä – niin sitten on vähän niin kuin velvollisuus lähteä (ehdolle).” Aaltola myös vertasi itseään Mission: Impossible -elokuvasarjan pääosanäyttelijä Tom Cruiseen.[35][36][37]

Aaltolan kommentteja pidettiin sosiaalisessa mediassa ja lehdistössä ylimielisinä. Muun muassa keskustan Mikko Kärnä ja Hanna Kosonen sekä vihreiden Saara Hyrkkö pitivät hänen lausuntojaan todellisuudesta vieraantuneina ja ylimielisinä.[38][35]

Aaltola itse kiisti puheensa olleen ylimielinen. Myös Aaltolan sisko Elisa Aaltola puolusti hänen puhettaan ja toivoi inhimillistä kohtelua.[39][35]

Demokratia-ajatukset Havahtuminen-kirjassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aaltola kirjoitti lokakuussa 2023 ilmestyneessä Havahtuminen-kirjassaan eroista vahvojen ja heikkojen demokratioiden välillä. Hänen mukaan näiden ero ”liittyy erityisetujen nousuun eheyden kustannuksella”. Aaltola kirjoitti, että “terveelle demokratialle on tunnusomaista kokonaisuudesta välittäminen ja eri poliittisten heimojen omien etujen työntäminen taka-alalle, koska on olemassa yksi Suomen kansallinen etu”. Hänen mukaan eri intressiryhmien oman edun ajaminen tuhoaa ”pyhimmän eli kansakunnan kokonaisedun vaalimisen”.[40][41]

Helsingin Sanomien politiikan toimittaja Teemu Luukka pohti analyysissään Aaltolan demokratiakäsityksen ongelmallisuutta. Luukan mukaan demokratian koko idea on, että se sallii aidon moniäänisyyden, jonka perusteella päätöksiä tehdään.[41] Myös ekonomisti Heikki Pursiainen kritisoi Aaltolan demokratia-ajatuksia viestipalvelu Twitterissä. Hänen mukaansa Aaltolan demokratia-ajatuksissa on "on mahdollista haistaa tietty lievästi autoritäärinen tuoksu".[42]

Esiintyminen Elämäni biisi -ohjelmassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aaltola valitsi Elämäni biisi -musiikkiohjelman ”presidenttijaksoon” marraskuussa 2023 Samuli Putron kappaleen ”Olet puolisoni nyt”. Hän kertoi jaksossa kolme kappalevalintaa kuvaavaa tarinaa. Yhdessä tarinoista Aaltola kertoi 84-vuotiaasta miehestä, joka oli soittanut hänelle ja kertonut, kuinka edellisenä iltana miehen vaimo oli mennyt tajuttomaksi. ”Hän [mies] oli soittanut ambulanssin, joka oli tullut, mutta olivat todenneet, että vaimolla on elvytyskielto. Ei voi elvyttää. Mies oli saanut vaimon elvytettyä itse ja oli ajanut ambulanssin perässä sairaalaan”, Aaltola kertoi.[43]

Aaltolan tarinaa naisen elvyttämisestä elvytyskiellosta huolimatta kummasteltiin sosiaalisessa mediassa ja lääkärien keskuudessa. Muun muassa Oikeus Arvokkaaseen Kuolemaan ry:n puheenjohtaja, saattohoitolääkäri Juha Hänninen painotti, että viranomaisten tulee kunnioittaa elvytyskieltoa potilaslain mukaan. Hän kommentoi asiaa: ”Jos ihminen on ilmaissut tahtonsa, hän on ajatellut, että jos tällainen tilanne tulee, hän ei halua siitä toipua, jolloin en näe tässä sankarillisuutta.”[44][45][43]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jämsänkoskella syntynyt Aaltola[46][47] varttui Petäjäveden Kintauden kylässä, missä hänen äitinsä Sinikka Aaltola toimi peruskoulunopettajana vuodesta 1974. Isä Juhani Aaltola oli kasvatustieteen professorina Jyväskylän yliopistossa.[4][48] Eläinfilosofi Elisa Aaltola on Mika Aaltolan sisar.[48]

Mika Aaltola ja Kirsi Aaltola menivät naimisiin syyskuussa 2019.[49] Parille syntyi huhtikuussa 2022 esikoislapsi.[50][51] Perhe asuu Helsingissä.[52][53]

Aaltolalta leikattiin hyvälaatuinen aivokasvain otsaontelosta 37-vuotiaana Yhdysvalloissa. Aaltolan kertoman mukaan todennäköisyys kuolla leikkaukseen olisi ollut peräti 80 prosenttia. Aaltola jäi henkiin, mutta hänen oikea silmänsä vaurioitui, minkä seurauksena silmän näkökyvystä puuttuu 30 prosenttia.[54]

Aaltola on pituudeltaan 191,5 senttimetriä.[55]

Uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aaltola on uskonnoltaan kristitty ja kertonut rukoilevansa päivittäin. Aaltolan mukaan usko Jumalaan on hänelle tärkeä ja herätyskristilliset kokemukset ovat auttaneet häntä ymmärtämään uskonnollista kokemusta laajemmin.[56] Hän on puhunut syntiinlankeemuksen sanomasta, särkymättömyyden tematiikasta, sekä kirkon ja kristillisyyden merkityksestä kriisiaikoina.[57]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The rhythm, exception, and rule in international relations : the case of mad cow disease (väitöskirja) University of Tampere 1999 ISBN 951-44-4574-0
  • Suomen ulkopolitiikan kielipelejä : analyysi ulkopolitiikan tutkimuksesta 1970–2003, Tampere University Press : Taju [jakaja], 2003 ISBN 951-44-5758-7
  • (toim.) Uskontoa politiikan tiloissa, Tampereen yliopisto, politiikan tutkimuksen laitos 2007 ISBN 978-951-44-6985-5
  • Sowing the seeds of sacred : political religion of contemporary world order and American era, Leiden : Martinus Nijhoff, 2008 ISBN 978-90-04-16563-2
  • Aaltola, Mika: Western Spectacle of Governance and the Emergence of Humanitarian World Politics. Palgrave Macmillan, 2009
  • Aaltola, Mika: Understanding the Politics of Pandemic Scares. Palgrave Macmillan, 2012
  • Towards the Geopolitics of Flows : implications for Finland, Finnish Institute of International Affairs, 2014 ISBN 978-951-769-419-3 (painettu) ISBN 978-951-769-418-6 (verkossa)
  • Aaltola, M., Käpylä, J., Vuorisalo, V.: The Challenge of Global Commons and Flows for US Power. Routledge, 2014
  • Aaltola, Mika: Poutasään jälkeen. Docendo, 2019 ISBN 978-952-291-616-7
  • Aaltola, Mika: Mihin menet Suomi? : pelon aika Euroopassa. Helsinki: Tammi, 2022. ISBN 978-952-04-4790-8.
  • Aaltola, Mika: Havahtuminen – Turvallisuus Euroopassa, Tammi, 2023 ISBN 978-952-04-5565-1

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mika Aaltola puhujana Petäjäveden lukiossa. Petäjävesi-lehti, 26.3.2019. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.3.2022.
  2. Tässä on Jyväskylän diskojumala Mika Aaltola – ”Newyorkerilla” härski look ensimmäisessä haastattelussaan www.iltalehti.fi. Viitattu 18.9.2023.
  3. a b c d Mäntyniemen pesänjakajat | Tutkiva henkilökuva: Mika Aaltolan muutos hämmentää kollegoja, johtajapestin taustalta paljastuu ruma kulissipeli Helsingin Sanomat. 12.11.2023. Viitattu 12.11.2023.
  4. a b Nyberg, Dan: Meet Our Professors: Mika Aaltola SOGOLAS School of Governance, Law and Society, Tallinnan yliopisto. 14.9.2021. Viitattu 25.2.2022.
  5. a b Mika Aaltola. Ulkopoliittinen instituutti. Viitattu 10.4.2019.
  6. Mika Aaltola: The rhythm, exception, and rule in international relations: the case of mad cow disease. Tampereen yliopisto, 1999. ISBN 978-951-44-4574-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 12.11.2023). en
  7. MAB dosenttiluennnot: Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola Tampereen korkeakouluyhteisö. Viitattu 6.8.2023.
  8. Mika Aaltola. Tallinnan yliopisto. Viitattu 10.4.2019.
  9. Korhonen, Jussi: Mika Aaltola sai haukut ja erosi www.iltalehti.fi. Viitattu 13.12.2023.
  10. Arhippainen, Vera: Behov och förtroende kan få Mika Aaltola att ställa upp i presidentvalet. Hufvudstadsbladet, 28.5.2022, s. 8. Artikkelin verkkoversio.
  11. HS: Mika Aaltolan valintaa Upin johtoon edelsi ruma peli kulisseissa Yle Uutiset. 12.11.2023. Viitattu 12.11.2023.
  12. Alumnimme Mika Aaltola: Olen kiinnostunut kokonaiskuvan muodostamisesta Tuni.fi. 11.3.2021. Tampereen yliopisto. Viitattu 21.1.2024.
  13. Junkkari, Marko & Lyytinen, Jaakko: Mikä Aaltola? Helsingin Sanomat. 5.11.2022. Viitattu 5.11.2022.
  14. Mika Aaltola pyrkii presidentiksi: ”Ajan Suomen etua, se on tärkeä erottava tekijä muihin ehdokkaisiin” – katso suoraa lähetystä Yle Uutiset. 3.8.2023. Viitattu 3.8.2023.
  15. Mika Aaltolalle on perustettu kannatusyhdistys www.iltalehti.fi. Viitattu 2.8.2023.
  16. Mika Aaltolalle on kerätty 25 000 kannattajakorttia Ilta-Sanomat. 10.10.2023. Viitattu 10.10.2023.
  17. Presidentinvaali 2024, 1. vaali – Koko maa, ehdokaskohtaiset tulokset Vaalien tieto- ja tulospalvelu. 30.1.2024. Oikeusministeriö. Viitattu 2.2.2024.
  18. Tuomasjukka, Tuukka: Mika Aaltola vihjailee kirjassaan median epäluotettavuudesta - ”Ehkä ne ovat ihan varteenotettaviakin havaintoja” Journalisti. 20.10.2023. Viitattu 21.10.2023.
  19. Sajari, Petri: Mika Aaltola arvosteli mediaa Journalisti-lehden haastattelussa – Näin hän perustelee näkemyksiään HS:lle Helsingin Sanomat. 21.10.2023. Viitattu 21.10.2023.
  20. Mäntylä, Juha-Matti: Saako ehdokas näkyvyyttä, jos lupaa ostaa mainoksia? Päätoimittajien yhdistys kummeksuu Mika Aaltolan väitettä Yle Uutiset. 21.10.2023. Viitattu 21.10.2023.
  21. Sundman, Robert: ”Ei ole koskaan tullut vastaan” – Näin mediapomot kommentoivat Aaltolan väitettä näkyvyyden ”koplauksesta” Helsingin Sanomat. 23.10.2023. Viitattu 25.10.2023.
  22. Kiuttu, Saila: Mika Aaltola: Kaksi mainosmyyjää antoi ymmärtää, että mainostilaa ostamalla voisi saada lisää näkyvyyttä Helsingin Sanomat. 24.10.2023. Viitattu 25.10.2023.
  23. Niinivuo, Samuli: Demokraatti: Yksi Aaltolalle ilmoitustilan ja jutunteon yhdistämistä tarjonnut lehti löytyi Helsingin Sanomat. 25.10.2023. Viitattu 25.10.2023.
  24. Mika Aaltola arvostelee uutuuskirjassaan Pekka Haavistoa: ”Hän on taustalla häärivä vaikuttaja” Ilta-Sanomat. 10.10.2023. Viitattu 10.10.2023.
  25. Aaltola, Mika: Poutasään jälkeen. Docendo, 2019.
  26. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/fe614252-15eb-46b5-8fa5-33882cf60731
  27. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009100740.html
  28. https://yle.fi/a/3-12043017/64-3-57517
  29. https://www.verkkouutiset.fi/a/mika-aaltola-venajan-talous-on-tuhottu/
  30. Essee: Poliittisen katarsiksen aika Ulkopolitiikka. 25.5.2022. Viitattu 12.11.2023.
  31. a b Mika Aaltola: Mika Aaltolan kolumni: Suomi ei teeskentele Venäjän kanssa Ilta-Sanomat. 26.11.2018. Viitattu 12.11.2023.
  32. a b Millainen on Mika Aaltolan arvomaailma? Näin hän vastaa www.iltalehti.fi. Viitattu 12.11.2023.
  33. a b Arvomaailmastani www.aaltola2024.fi. Viitattu 12.11.2023.
  34. Presidentinvaalit | Essayah ja Haavisto yhtä vihreitä, Aaltola hieman vasemmalla – Näin presidenttiehdokkaat sijoittuvat arvokartalle Helsingin Sanomat. 16.11.2023. Viitattu 16.11.2023.
  35. a b c Kaskinauriskansa, Tomppa Cruise ja Svinhufvud – Mika Aaltolan kampanja-avaus vilisi villejä vertauksia ja kielikuvia mtvuutiset.fi. 5.8.2023. Viitattu 11.11.2023.
  36. ”Jos on tietoa ja on taitoa...” – Mika Aaltolan sanat riemastuttivat somen vääräleuat www.iltalehti.fi. Viitattu 11.11.2023.
  37. Mika Aaltola pyrkii presidentiksi: ”Ajan Suomen etua, se on tärkeä erottava tekijä muihin ehdokkaisiin” – ei vastannut kritiikkiin panttaamisesta Yle Uutiset. 3.8.2023. Viitattu 11.11.2023.
  38. Henna Lammi: Mika Aaltolan esiintyminen ihmetyttää – "Puistattaa ajatus presidentistä, joka todella ajattelee näin" Suomenmaa.fi. 4.8.2023. Viitattu 11.11.2023.
  39. Mika Aaltola torjuu syytökset ylimielisyydestä Ilta-Sanomat. 4.8.2023. Viitattu 11.11.2023.
  40. Aaltola, Mika: Havahtuminen - Turvallinen Eurooppa. Tammi, 2023.
  41. a b HS-analyysi | Aaltolan vaalikirja saa pohtimaan, mikä on hänen käsityksensä demokratiasta Helsingin Sanomat. 15.10.2023. Viitattu 11.11.2023.
  42. Heikki Pursiainen Twitterissä Aaltolan ajatuksista twitter.com. 29.9.2023. Viitattu 11.11.2023.
  43. a b Mika Aaltolan tarina elvytyskiellosta hämmensi – ylilääkäri: kielto ei ole ehdoton, mutta hoitotahtoa tulee noudattaa 6.11.2023. Yle Uutiset. Viitattu 11.11.2023.
  44. Hopi, Anna: Mika Aaltolan tarina elvytyskiellosta herättää ihmetystä – Eutanasian asiantuntijalta suorat sanat: "On menty metsään" Iltalehti. 5.11.2023. Viitattu 11.11.2023.
  45. Mika Aaltola kutsui elvytyskieltoisen naisen elvyttämistä sankarilliseksi – Tämä läheisen elvytyskiellosta pitäisi ymmärtää Helsingin Sanomat. 6.11.2023. Viitattu 11.11.2023.
  46. Pennanen, Tyyne: Mika Aaltola analysoi sodan käänteitä esikoisen syntymän kynnyksellä: ”En tiedä, milloin olisi ollut oikea hetki tulla isäksi – ehkä se on juuri nyt” Seura. 17.3.2022. Viitattu 8.5.2023.
  47. Aaltola, Mika: CV www.aaltola2024.fi. Viitattu 23.8.2023.
  48. a b Sinikka Aaltola: ”Jonkun elämä voi mennä niin, ettei siinä ole yhtään valoa.” Petäjävesi-lehti. 18.5.2021. Viitattu 25.2.2022.
  49. Mika ja Kirsi Aaltolan häät olivat ikimuistoiset – aamulla he heräsivät yllätykseen Ilta-Sanomat. 24.6.2023. Viitattu 11.11.2023.
  50. Mika Aaltolalla oli jatkuvasti kipuja, jotka paljastuivat vuosien kuluttua kasvaimeksi: ”Luin netistä, että on 80 prosentin todennäköisyys kuolla leikkauksessa” Helsingin Sanomat. 1.4.2022. Viitattu 3.4.2022.
  51. Sairanen, Sara: Mika Aaltolan lapsi syntyi – koskettava Twitter-päivitys ylistää Kirsi-vaimoa ja Naistenklinikan henkilökuntaa Ilta-Sanomat. 10.4.2022. Viitattu 10.4.2022.
  52. Mika ja Kirsi Aaltolan kodissa on vähän tavaraa, mutta paljon perinteitä, rakkautta ja huumoria: "Karttapallojen määrää voisi vähän vähentääkin" www.eeva.fi. 4.5.2023. Viitattu 12.11.2023.
  53. Toimitus: Kirsi ja Mika Aaltola kertovat Annassa, miten rakastuivat toisiinsa: ”Jos on löytänyt helmen, ei sitä halua menettää” Kotiliesi.fi. 7.9.2022. Viitattu 12.11.2023.
  54. Palmén, Tiia: Vakavasta sairaudesta selvinnyt Mika Aaltola, 53, on esikoispojan isä – herää joka päivä aamuviideltä kommentoimaan maailmaa: "Lapsesta on tullut ankkuri elämään" mtvuutiset.fi. 24.7.2022. Viitattu 27.7.2022.
  55. Netistä haetaan tietoa Mika Aaltolan pituudesta – nyt hän vastaa mtvuutiset.fi. 6.1.2024. Viitattu 23.1.2024.
  56. Karvala, Kreetta: Tällaisiin jumaliin presidenttiehdokkaat uskovat Iltalehti. 24.12.2023. Viitattu 11.1.2024.
  57. Vähäsarja, Petri: Mika Aaltola: ”Totta kai olen kristitty” Sley. 28.11.2022. Viitattu 4.8.2023.