Nick Berg

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Nicholas Evan Berg (2. huhtikuuta 19787. toukokuuta 2004) oli yhdysvaltalainen liikemies, joka oleskeli Irakissa Yhdysvaltain johtaman miehityksen aikana. Hänet siepattiin ja mestattiin toukokuussa 2004. Video tapahtuneesta julkaistiin malesialaisella verkkosivustolla. CIA:n mukaan Bergin pään katkaisi Abu Musab al-Zarqawi.[1] Surmaajien mukaan teko oli kosto Abu Ghraibin vankilan tapahtumista. Bergin isä syytti George W. Bushia ja Donald Rumsfeldia poikansa kuolemasta.[2][3]

Berg oli vankka presidentti Bushin politiikan tukija ja matkusti Irakiin toivoen saavansa töitä maan infrastruktuurin uudelleenrakentamisessa. Hän saapui maahan 21. joulukuuta 2003. Hän kävi myös pohjoisessa Mosulissa ja tapasi irakilaismiehen, jonka veli oli naimisissa hänen tätinsä kanssa. Bergin oli tarkoitus palata Yhdysvaltoihin 30. maaliskuuta 2004, mutta hänet pidätettiin 24. maaliskuuta. Perheen mukaan Berg luovutettiin yhdysvaltalaisviranomaisille ja pidettiin 13 päivää ilman mahdollisuutta tavata asianajajaa.

Yhdysvaltain presidentin edustajan Irakissa avustaja Dan Senor sanoi, ettei Berg ollut ikinä Yhdysvaltain joukkojen vangitsema. Prikaatikenraali Mark Kimmittin mukaan hän oli irakilaispoliisin säilössä 24.3.–6.4. Irakin poliisin päällikkö, kenraalimajuri Mohammed Khair al-Barhawin mukaan Irakin poliisi ei ikinä pidättänyt surmattua amerikkalaista.[4]

FBI:n agentit varmistivat Bergin henkilöllisyyden hänen perheeltään. Perhe nosti syytteen Philadelphiassa 5. huhtikuuta väittäen hänen pidätystään laittomaksi, jonka jälkeen Berg vapautettiin. Berg asettui Bagdadissa Al-Fanar -hotelliin jossa hänet nähtiin viimeksi 9. huhtikuuta 2004.

Bergin ruumiin löysi 8. toukokuuta 2004 yhdysvaltalainen partio Bagdadissa riippumasta moottoritien sillasta. 11. toukokuuta ryhmä nimeltä Muntada al-Ansar julkaisi videon ”Abu Musa'b al-Zarqawi slaughters an American”, jossa Bergiltä katkaistiin pää. Videolla Berg on puettu oranssiin haalariin, jollaista myös Guantanamon ja Abu Ghraibin vangit käyttävät ja istuu valkoisessa muovituolissa. Taustalla on viisi henkilöä pukeutuneena mustiin, naamioihin ja huiveihin. Berg kertoo nimensä ja vanhempiensa ja sisarustensa nimet ja asuinpaikkansa. Tämän jälkeen mies lukee pitkähkön julistuksen, ja noin kohdassa 4.30 yksi miehistä hyökkää Bergin kimppuun veitsellä ja muut pitävät häntä paikoillaan. Video julkaistiin www.al-ansar.biz -sivustolla. CNN, BCC ja Fox News saivat sen haltuunsa, mutta Aljazeeran toimittajien mukaan sivusto oli suljettu 90 minuutin kuluttua jutun julkaisemisesta.[5]

13. toukokuuta paljastettiin, että Nick Bergiä oli tutkittu Zacarias Moussaouin tapauksen yhteydessä. Moussaoui oli käyttänyt Bergin sähköpostiosoitetta ennen syyskuun 11. päivän iskuja. Bergin isän mukaan Nick Berg oli sattumalta tavannut Moussaouin bussimatkalla Oklahoman yliopistossa opiskellessaan ja lainannut tälle kannettavaa tietokonettaan sähköpostin lähettämistä varten.[6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]