Warren Cawley

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Maa:  Yhdysvallat
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Tokio 1964 400 m aidat

Warren Jay ”Rex” Cawley (6. heinäkuuta 1940 Highland Park, Michigan21. tammikuuta 2022 Orange, Kalifornia)[1] oli yhdysvaltalainen 400 metrin aitajuoksija ja olympiavoittaja.

Cawley sijoittui vuonna 1959 Yhdysvaltain mestaruuskilpailuissa kuuden parhaan joukkoon kaikilla kolmella aitajuoksumatkalla, mihin kukaan muu ei ollut aiemmin yltänyt. Hänen tulossarjansa tuona vuonna oli 13,9, 23,0 ja 51,5 sekuntia. Seuraavana vuonna hän pyrki Rooman olympialaisiin 400 metrin aitajuoksussa mutta jäi maansa karsinnoissa seitsemänneksi ajalla 50,6 s.

Vuonna 1963 Cawley paransi ennätyksiään 440 jaardin aitajuoksussa aikaan 49,6 s ja saman pituisella aidattomalla matkalla aikaan 46,0 s. Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa 13. syyskuuta 1964 Los Angelesissa hän juoksi 400 metrin aitajuoksun uuden maailmanennätyksen 49,1 s. Tokion olympialaisissa hän jätti lähimmät kilpailijansa puolen sekunnin päähän ja voitti olympiakultaa ajalla 49,6 s. Hän lopetti juoksu-uransa seuraavana vuonna.

Henkilökohtaiset ennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 100 jaardia 9,7 s
  • 440 jaardia 46,0 s
  • 110 metrin aitajuoksu 13,9 s
  • 220 jaardin aitajuoksu (suoralla) 22,5 s
  • 200 metrin aitajuoksu (kaarteella) 23,0 s
  • 400 metrin aitajuoksu 49,1 s (ME)
  • 440 jaardin aitajuoksu 49,6 s

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hannus, Matti: Yleisurheilu: Tuhat tähteä, 2. painos, s. 59. WSOY, 1984. ISBN 951-0-11900-8.
  • Quercetani, Robert L: Kilpakenttien kuninkaat, 4. painos, s. 257. , 1966.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rex Cawley Olympedia. Viitattu 11.2.2022. (englanniksi)