Wikipedia:Häiriköivä muokkaustyyli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
n · k · m

Häiriköivä muokkaustyyli tarkoittaa tietosanakirjan kehittämistä häiritsevää toimintaa, joka voi jatkua pitkään tai esiintyä useissa artikkeleissa. Häiriköivää muokkausta ei yleensä pidetä vandalismina, mutta myös vandalismi saattaa olla häiriköivää. Jokaista epäiltyä häiriköintitapausta tulee käsitellä yksilöllisesti ja harkita, rikkooko käyttäjä Wikipedian käytäntöjä tai käytösohjeita.

Häiritsevä muokkaaminen ei aina ole tahallista. Muokkaajat, jotka eivät ymmärrä Wikipedian toimintatapoja tai joilla ei ole riittäviä sosiaalisia taitoja saattavat aiheuttaa häiriötä. Vaikka häiriköinti ei olisikaan tahallista, se on silti haitallista Wikipedialle.

Wikipedian menestys perustuu suurelta osin avoimuuteen, mutta avoimuus myös houkuttelee henkilöitä jotka haluavat käyttää Wikipediaa puolueelliseen kirjoittamiseen, aikaisemmin julkaisemattoman tiedon julkaisemiseen, mainostukseen tai muiden päämäärien ajamiseen. Merkittävän vähemmistön mielipiteet voidaan toki mainita, kunhan ne ovat tarkistettavissa ja niille löytyy luotettavat lähteet. Joskus muokkaaja kuitenkin aiheuttaa pitkäkestoisia ongelmia lisäämällä informaatiota, jota ei voida tarkistaa, tai hän painottaa liiaksi pienen vähemmistön mielipiteitä. On huomattava, että toisinaan myös asialliset muokkaajat tekevät virheitä.

Häiriköivät muokkaajat haittaavat Wikipediaa kokonaisuutena huonontamalla sen luotettavuutta ja koettelemalla muiden muokkaajien kärsivällisyyttä, jolloin nämä saattavat kyllästyä ja lopettaa muokkaamisen.

On tärkeää nähdä käyttäjän toiminta kokonaisuutena. Myös muokkaussotakäytäntö käsittelee muokkauksia, jotka eivät yksittäisinä ole kiellettyjä, mutta ovat kokonaisuutena käytännön vastaisia. Häiriköivät muokkaukset eivät aina tapahdu lyhyen ajan sisällä, eivätkä ne välttämättä ole teknisesti samanlaisia.

Häiriköt saattavat yrittää naamioida toimintansa rakentavaksi muokkaamiseksi, mutta tietyt seikat erottavat heidät asiallisista käyttäjistä. Toisinaan artikkelin muokkauksesta syntynyt kiista ei ratkea keskustelemalla, ja kiistan ulkopuoliset käyttäjät joutuvat tekemään päätöksen asiasta (esimerkiksi kommenttipyynnön kautta). Tällöin muokkausten jatkaminen päätöksen vastaisesti on peruste muokkausestolle.

Kolmen palautuksen sääntöä ei ole tarkoitettu häiriköinnin oikeuttamiseen. Ei ole tarkoitus, että sivun saisi palauttaa esimerkiksi joka päivä kerran tai kahdesti. Toisaalta myöskään muokkaussotaan ryhtyminen ei ole oikea tapa reagoida häiriköintiin; häiriköinti ei ole sama asia kuin vandalismi. Parempia toimintatapoja häiriköinnin torjumiseksi on sivun lopussa.

Havaitsemisen vaikeuttaminen[muokkaa wikitekstiä]

Häiriköt saattavat yrittää välttää yhteisön toimenpiteitä seuraavilla keinoilla:

  • Muokkaukset jakautuvat pitkälle aikavälille; yksi muokkaus ei ole selvästi häiritsevä, mutta muokkausten kokonaisuus on häiriköintiä.
  • Muokkaukset kohdistuvat pääosin keskustelusivuun. Tällainen häiriköinti ei vahingoita artikkelia suoraan, mutta se saattaa vaikeuttaa muita käyttäjiä löytämästä konsensusta artikkelin kehittämisestä.
  • Suoria henkilökohtaisia hyökkäyksiä vältetään.
  • Muokkaukset kohdistetaan pieneen määrään artikkeleita, joita tarkkailevat vain harvat.
  • Muokkaukset saatetaan myös päinvastoin hajauttaa useisiin artikkeleihin, jolloin on epätodennäköisempää, että joku seuraa riittävän monen artikkelin kehitystä havaitakseen häiriköinnin.

Häiriköinnin tuntomerkit[muokkaa wikitekstiä]

Nämä suuntaviivat koskevat räikeitä, selviä ja toistuvia keskeisten käytäntöjen rikkomisia, eivät hienosyisiä kysymyksiä, joista järkevät ihmiset voivat olla eri mieltä keskenään.

Häiriköivä muokkaaja on muokkaaja, joka:

  • on jääräpäinen. Käyttäjä muokkaa jatkuvasti yhtä tai useampaa artikkelia tukemaan tiettyä näkökulmaa. Kyse ei ole aina pelkästään lisäyksistä; jotkut jääräpäiset muokkaajat myös poistavat sisältöä häiritsevästi.
  • ei noudata tarkistettavuuskäytäntöä: ei suostu viittaamaan lähteisiin, vääristelee lähteitä tai lisää aiemmin julkaisematonta tietoa.
  • ei osallistu konsensuksen etsimiseen:
    • jättää muiden muokkaajien kysymykset tai vastalauseet toistuvasti huomiotta tai
    • jättää toistuvasti huomiotta muiden muokkaajien perustelut muokkauksilleen.
  • ei välitä yhteisön kommenteista.

Lisäksi häiriköt saattavat:

  • pyrkiä savustamaan muita käyttäjiä ulos. Häiriköt saattavat käyttäytyä epäkohteliaasti, syyllistyä henkilökohtaisiin hyökkäyksiin, käyttää sukkanukkeja tai omia artikkeleita itselleen. Tällä tavoin pyritään karkottamaan asiallisia muokkaajia tietyistä artikkeleista.
  • lisätä tarpeettomia mallineita: esimerkiksi häirikkö voi lisätä aiheettomia {{Lähde}} -mallineita, vaikka kyseiselle tiedolle on jo merkitty lähteet.

Haluttomuus tai kyvyttömyys kuunnella muiden mielipiteitä[muokkaa wikitekstiä]

Wikipediassa on tärkeää kyetä kuuntelemaan muiden näkemyksiä. Saatat pitää omaa mielipidettäsi perusteltuna, mutta se ei tarkoita sitä, että saisit muokata artikkeleita muiden näkemyksistä piittaamatta tai että muiden olisi pakko olla samaa mieltä. Kuunteleminen on eri asia kuin samaa mieltä oleminen. Muut saattavat ymmärtää näkökantasi, mutta olla silti eri mieltä. Tällöin kannattaa pysähtyä, kuunnella ja tarkastella muiden kommentteja sekä yrittää löytää yhteisiä näkemyksiä.

Toisinaan joku muokkaajista yrittää aloittaa jo päättyneen kiistan uudelleen tuomatta keskusteluun mitään uutta informaatiota. Sellainen toiminta kuluttaa tarpeettomasti muiden aikaa. Keskustelun uudelleenaloittaminen ei kuitenkaan aina ole häiriköintiä: aiheesta voi olla esimerkiksi julkaistu konsensuksen jälkeen uutta tietoa.

Toisinaan myös hyväntahtoisten käyttäjien muokkaukset saattavat osoittautua häiritseviksi ja aikaa haaskaaviksi, koska he eivät ymmärrä, mikä on ongelma. Vaikka käyttäjiä kannustetaan rohkeaan muokkaamiseen silloin, kun he uskovat olevansa oikeassa, osaamisen puute saattaa osoittautua ongelmaksi. Jos yhteisö joutuu kuluttamaan tarpeettomasti aikaa yksittäisen käyttäjän virheiden korjaamiseen, käyttäjää voidaan kieltää tekemästä ongelmallisiksi havaittujen kaltaisia muokkauksia.

Häiriköinti näkökannan esittämiseksi[muokkaa wikitekstiä]

Pääsivu: Wikipedia:Älä häiriköi esittääksesi kantasi

Toisinaan käyttäjä saattaa esittää vastalauseen käytännölle tai toisen käyttäjän toiminnalle parodian keinoin. Hän saattaa esimerkiksi reagoida mielestään tarpeettomiin poistoäänestyksiin aloittamalla poistoäänestyksiä selvästi merkittävistä aiheista. Tällainen toiminta on kiellettyä. Häiriköinnin sijaan oma näkökanta tulee esittää keskustelemalla.

Erot asialliseen muokkaamiseen[muokkaa wikitekstiä]

Artikkeleihin lisätään usein vähemmistömielipiteitä. Tämä on hyväksyttävää niin kauan, kuin lisäykset ovat tarkistettavissa, eikä pienen vähemmistön mielipiteille anneta kohtuuttomasti palstatilaa. Todistustaakka on sillä, joka haluaa lisätä informaatiota tai haluaa säilyttää informaation artikkelissa.

Tarkistettaviin ja merkittäviin näkökulmiin sisältyy esitiede, joka on julkaistu hyvämaineisessa, vertaisarvioidussa julkaisussa. Lisäksi voidaan esitellä käynnissä olevia yleisiä kiistoja, joista löytyy tietoa luotettavista lähteistä. Jo päättyneiden kiistojen ei tule antaa ymmärtää olevan edelleen käynnissä, mutta merkittävistä historiallisista kiistoista voidaan myös kertoa.

Toisinaan esimerkiksi näennäistieteelliset julkaisut saattavat erehdyttää hyvää tarkoittavia muokkaajia luulemaan, että marginaalinen näkemys on merkittävämpi kuin onkaan.

Toimenpiteet häiriköintiä havaittaessa[muokkaa wikitekstiä]

Häiriköintiä havaittaessa on syytä pysyä rauhallisena.

Häiriköintiin voidaan reagoida seuraavien ohjeiden mukaisesti. Ohjeita ei ole kuitenkaan tarkoitettu noudatettavaksi liian kirjaimellisesti. Ääritapauksissa voi olla parempi tehdä tilanteesta suoraan ilmoitus ylläpitäjien ilmoitustaululle. Selvissä tapauksissa käyttäjä voidaan estää lyhyemmän kaavan mukaan.

  • Ensimmäinen epätietosanakirjamainen lisäys mahdolliselta häiriköivältä käyttäjältä
  • Jos käyttäjä palauttaa uudelleen:
    • Jos asialliset lähteet on tällä kertaa mainittu,
      • älä tee mitään.
    • Jos lähteitä ei vieläkään ole mainittu,
      • voit palauttaa uudelleen, mikäli vastapuoli ei ole ilmaissut kantaansa keskustelusivulla. Varmista, että artikkelin keskustelusivulla on selostus eriävästä mielipiteestäsi. Mainitse keskusteluketjusta yhteenvedossa. Jos mahdollista, ehdota kompromissia.
  • Jos palauttelu jatkuu ja
    • käyttäjä lisää lähteetöntä tietoa, ilmoita asiasta ylläpitäjien ilmoitustaululla. Käytä linkkejä muokkaushistoriaan.
    • tiedoille on lähteet, mutta lähteet ovat epäilyttäviä tai käyttäjä vaikuttaa vääristelevän niitä:
      • Jos kiistassa on vain kaksi muokkaajaa, pyydä ulkopuolisten apua. Voit esimerkiksi aloittaa keskustelun aiheesta Kahvihuoneessa.
      • Jos osapuolia on useampia, tee kommenttipyyntö.
  • Estot eivät auta tai ilmoitusta ylläpitäjien ilmoitustaululla ei huomata ja kaikki muut keinot on käytetty:

Estot ja sanktiot[muokkaa wikitekstiä]

  • Häiriköinti saattaa johtaa varoituksiin ja piteneviin muokkausestoihin. Yleensä ensimmäinen muokkausesto kestää 24 tuntia.
  • Pääasiassa häiriköintiin käytettävät tunnukset saatetaan estää pysyvästi.
  • Jos häiriköinti on vaivihkaista tai pitkään kestävää eivätkä epämuodolliset keskustelut johda tulokseen, voidaan turvautua kommenttipyyntöön ongelman kartoittamiseksi ja ratkaisuista päättämiseksi. Yhteisö tai välityslautakunta voi kieltää käyttäjää muokkaamasta tiettyjä artikkeleita tai häiriköivä käyttäjä voidaan estää.