Wikiprojekti:Norja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun


Wikiprojekti Norja

Wikiprojekti Norja on luotu tarkoituksenaan koota yhteen käyttäjiä, jotka ovat halukkaita osallistumaan Pohjois-Euroopan maahan, Norjaan, liittyvien artikkeleiden luomiseen ja laajentamiseen. Projektin jatkuvana tavoitteena on tuoda Wikipediaan Norjaan liittyvää tietoa monipuolisesti ja mitään aihealuetta väheksymättä. Mahdollisiin aihealueisiin voi tutustua aluksi esimerkiksi vilkaisemalla kyseisen maan pääartikkelia. Projektin ei ole tarkoitus olla kenenkään monopoli, joten myös projektia itseään voi kuka tahansa kehittää, jos ja kun parannuksia tulee mieleen. Yleensä muutoksista ja puutteista on hyvä kuitenkin ilmoittaa projektin keskustelusivulla.

Osallistuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voit auttaa projektia mm. seuraavasti:

  1. Luo puuttuvia artikkeleita alla listatuista aiheista.
  2. Laajenna tai paranna jo aloitettuja artikkeleja (myös kuvitus on tarpeen).
  3. Päivitä ja laajenna Norjan kunnista kertovia artikkeleita (vaakuna olisi hyvä vaihtaa .svg:ksi jos sitä ei ole jo tehty.
  4. Lisää listoihin mielestäsi tärkeitä ja jollakin tavalla Norjan "Alppeihin" liittyviä aihepiirejä ja artikkeleja.
  5. Pidä artikkelit järjestyksessä. Voit esimerkiksi luoda uusia alaluokkia, mikäli jokin olemassa olevista luokista paisuu ylisuureksi.
  6. Keskustele aiheista, niiden kehittämisestä ja projektin toiminnasta.

Listat aiheista sijaitsevat kohdassa Tehtäviä.

Voit lisätä nimesi alas Osallistujat-kohtaan, mikäli haluat tavalla tai toisella osallistua projektin kehittämiseen.

Osallistujat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Käyttäjälaatikko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voit halutessasi ilmaista osallistuvasi projektiin laittamalla projektin käyttäjälaatikon käyttäjäsivullesi. Tämä tapahtuu kirjoittamalla käyttäjäsivulle teksti {{Käyttäjä/Norja}}. Käyttäjälaatikko näyttää tältä:

Tämä käyttäjä osallistuu Wikipedian Norja-projektiin.



Tässä on listattu joitakin artikkeliehdotuksia ja jo aloitettuja artikkeleita, joita on syytä kuitenkin laajentaa.

Pääartikkeli:

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kansallispuistot
  • Paikkoja
  • Saaret ja saaristot
  • Pinnanmuodot ja geologia
  • Glasiologia
  • Vesistöt

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Autoliikenne
  • Laiva- ja lauttaliikenne

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norjan kulttuuriin liittyvät lisäykset tulisi näyttää tässä.

  • Matkailusta voisi kirjoittaa lisää (liittyy osittain myös talouteen)
  • Taide

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norjan urheiluun liittyvät lisäykset tulisi näyttää tässä.

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muuta hyödyllistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mallineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alle tulisi lisätä projektin aiheeseen eli Norjaan liittyviä mallineita, joita voi hyödyntää sopivissa artikkeleissa.

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tähän tulisi lisätä kuvia, jotka saattaisivat olla projektin kannalta hyödyllisiä

Karttoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paikannimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Geologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lupaavat Norja-aiheiset artikkelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Norja
  2. Huippuvuoret

Lupaavaksi ehdotetut Norja-aiheiset artikkelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyvät Norja-aiheiset artikkelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Eidsvollin kansalliskokous
  2. Norjan laivasto

Hyväksi ehdotetut Norja-aiheiset artikkelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suositellut Norja-aiheiset artikkelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bouvet’nsaari

Vertaisarvionnissa olevat Norja-aiheiset artikkelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]