Keskustelu:Linux
Red Flag Linux
[muokkaa wikitekstiä]Kuulukohan tuo Linux-Jakeluja linkin alle, kun ei ole Suomessa käytetty eikä ole edes omaa artikkelia kyseisetä distrosta. Jos tuollainen saa tuossa olla niin silloin voisi laittaa jo kaikki muutkin siihen. Lisäksi sitä ei ole kukaan viitsinyt lisätä edes tänne Luettelo Linux-jakelupaketeista. Kyseisestä artikkelista pitää muutenkin pyrkiä poistamaan kaikki distro nuoleskelut. --Teksturi 6. lokakuuta 2007 kello 23.25 (UTC)
- Tämä on suomenkielinen wikipedia, ei Suomen wikipedia. Vaikka sitä ei Suomessa tunneta, niin Aasiassa, erityisesti Kiinassa, se lienee varmasti merkittävä. Ja kyllä tuosta on Suomessakin ollut juttua joten pitäisi olla tuttu. Lähinnä palautin sen siksi, että joku ip-käyttäjä tulee ja perustelee vain "minäkään en ole kuullut". Jos minä alkaisin poistelemaan täältä tavaraa tuolla perusteella niin paljon häviäisi. Tuosta listasta poistaisin ennemmin DSL:n ja Gentoon ja jopa Knoppixin ja vasta sitten Red Flagin.
- Mutta jos sinulla on suurempia suunnitelmia artikkelin suhteen, niin anna mennä vaan. --Anr 7. lokakuuta 2007 kello 08.46 (UTC)
- Red Flag jakeluhan on kiinassa poliittisesti virallisesti tuettu jolla pyritään luomaan omavarainen IT teknologian käyttäminen ilman länsimaisia yrityksiä. Ei sitä voi poistaa noin vaan kun on hyvin merkittävä jakelu. Red Flag jakelun etusivulla on myös paljon tietoa sen yleistymisestä, uusimpana (3v vanha) näyttää olevan promootiota singaporessa. Tuon jakelujen luottelon suhteen olen samaa mieltä, sieltä täytyisi saada pois kaikki jakelufanismi mutta se on hankalaa kun ei teknisiä eroja oikein löydy eri jakeluissa vaan päämäärissä. Fri13 29. maaliskuuta 2008 kello 20.35 (UTC)
Politiikasta lisätietoja
[muokkaa wikitekstiä]Tietotekniikkapolitiikasta olisi mukava saada lisää yksityiskohtia. Yllätyin, kun eräs intialainen tuttu kertoi Linuxin asemasta Intiassa. Esimerkiksi Intian edellinen presidentti Abdul Kalam on puhunut avoimen lähdekoodin puolesta. Keralan osavaltio (n. 32 000 000 asukasta) siirtyy vapaiden ohjelmistojen käyttöön kouluissa; muutoksen puolesta ovat puhuneet opettajat. Linkkejä:
- http://swatantryam.blogspot.com/2007/08/story-of-free-software-in-kerala-india.html
- http://blue-gnu.biz/content/fsf_india_039_s_impact_far_reaching
- http://www.news.com/2100-1016-1011255.html
- http://ecoustics-cnet.com.com/Indian+president+calls+for+open+source+in+defense/2100-7344_3-5259836.html
Ajattelin, että en ihan vielä laita itse tekstiin ettei siitä tule Intia-painotteista.
- --Anurmi 22. tammikuuta 2008 kello 16.51 (UTC)
Mikäs se Linux nyt onkaan?
[muokkaa wikitekstiä]Lähipäivinä on vastaan tullut linkkejä että GNUlla ei ookkaan tekemistä linuxin kanssa. Että tämä kuuluisa GNU/Linux onkin valhe. Perustelutkin ovat kyllä kohdallaan ja logiikkakin toimii ainakin mun mielest. Pitäisiköhän alkaa artikkelia korjaamaa näide tietojen pohjalta vaikeesti luettava mutta mielenkiintoine, aika tylsä mutta todella tarkka, mielenkiintoista logiikkaa joita ei ole tullut ajatelleeks enne ja sit joku tälläinen joka tiivistää noita aikaisempia? Mun mielest ainaki tätä artikkelii pitäisi alkaa korjaamaa tällöi aika radikaalisti. Perusteluja kellää noita linkkei vastaa ja nykyisen tiedon säilyttämise kannalta? Fri13 31. elokuuta 2009 kello 22.42 (EEST)
Linux (ydin) ja Linux-käyttöjärjestelmät
[muokkaa wikitekstiä]Nyt on huomattavasti toistettu samaa asiaa kolmessakin aihetta sivuavassa artikkelissa: tämä, Linux (ydin) ja Linus Torvalds. Voisiko vastaisuudessa sopia ettei tänne lisätä noissa kahdessa olevia asioita vaan viitataan kyseisiin artikkeleihin? Ipr1 (keskustelu) 5. helmikuuta 2018 kello 03.42 (EET)
Funet, yliopisto, TKK?
[muokkaa wikitekstiä]"Teknillisen korkeakoulun assistentti Ari Lemmke tarjoutui antamaan käyttöjärjestelmälle levytilaa yliopiston FTP-palvelimelta, jotta sen tiedostoja voisi jakaa internetissä."
Eikö Funet ollut CSC:n hallinnon alainen ja taas CSC VTKK:n hallinnon alainen?
TKK ei ollut yliopisto, vaan kuten nimessä on; korkeakoulu. Eli varmaa on se, että ftp.funet.fi ei ollut "yliopiston" ftp-palvelin, mutta oliko se TKK:n vai CSC:n?
--Toke0 (keskustelu) 1. lokakuuta 2019 kello 22.09 (EEST)
- Kyllä TKK yliopisto on vaikka nimessä ei sanaa yliopisto olekaan. --Anr (keskustelu) 1. lokakuuta 2019 kello 22.10 (EEST)
- Nyyh, ketään ei kiinosta... Toke0 (keskustelu) 9. tammikuuta 2023 kello 12.58 (EET)
Käsitteet
[muokkaa wikitekstiä]En ole asiantuntija (en Linuxin enkä Wikipedian päivittelyn), pahoittelut siis jo etukäteen. :-)
Jäin miettimään viidennen kappaleen alussa olevaa sanaa "työpöytäkäyttöön". Olin siinä uskossa että työpöytä on se käyttiksen osa mikä näkyy ruudulla kun ohjelmat ei peitä sitä. Sen sijaan pöytäkone (ja "pöytäkonekäyttöön") on se sana mitä uskoakseni tuossa haetaan (siis PC tai tai jopa läppäri). Eihän nyt (tietokoneen) työpöytä sisällä enää erikseen mitään graafista käyttöliittymää. Se on se!
Hieman myöhemmin samassa kappaleessa "Työpöytä-Linuxeissa" nyt jotenkin menee, mutta pöytäkoneissa olisi mielestäni parempi siihenkin.
Mikä on muuten syynä siihen että suomenkielinen Wikipedia sivu poikkeaa niin paljon englanninkielisestä? Etsiskelin perustietoa siitä millainen Linux on ja mistä se koostuu, suomenkielisessä esittelyssä tämä Linuxin rakenne, perheineen ja distroineen ei tule niin hyvin selväksi englanninkielisessä. Tämä on tietenkin maku asia, mutta näin sen itse koen. Ehkä asiaa voisi helpottaa lisäämällä alkuun jonkin väliotsikon ja erottelemalla sen mikä/millainen Linux on ja sen mihin sitä käytetään.
Ajattelin kiinnittää huomionne asiaan, kun tänä vuonna oletettavasti yhä useampi haluaisi siirtyä Windows-työpöytäkäytöstä Linuxiin. Reima Mäkinen (keskustelu) 3. toukokuuta 2025 kello 13.56 (EEST)
- Luin tarkemmin ja viidennessä kappaleessa on myös termit työpöytäympäristö ja graafinen ympäristö. Outoja minulle molemmat. Periaatteessa synonyymit elävöittävtä tekstiä, mutta pidän kyllä outona sitä jos samalle asialle annetaan useita nimiä, silloin kun olisi mahdollista olla tarkka käsitteiden kanssa ja tarkoitus on kirjoittaa ymmärrettävää asiatekstiä. Reima Mäkinen (keskustelu) 3. toukokuuta 2025 kello 14.15 (EEST)
- Linuxia voi käyttää merkkipohjaisena jolloin se näyttää dos-käyttöliittymältä, mutta on paljon monipuolisempi. Esimerkiksi palvelimissa ei tarvitse välttämättä graaffista käyttöliittymää, ja palvelimia varten on sellaisia ohjelmia joilla voi pienetää tai suurentaa kuvia jotka voi laittaa toimimaan scripteillä, jne. Sen päälle on myöhemmin tehty X Window System joka on se ”työpöytä” jossa on esimerkiksi tiedostonhallinta, mutta linuxissa, ja muissa unixessa voi tiedostonhallinan tehdä komentoriviltä ilman sitä. Tämä on aika monimutkainen selostaa ja vaatisi paljon aikaa, tuolla on Youtuben video Linux Command Line - Entire Tutorial Series jossa kerrotaan vähän. --Linkkerparkeskustelu 3. toukokuuta 2025 kello 15.19 (EEST)
- Olen aikoinaan käyttänyt merkkipohjaista Unixia ja selannut nettiä Lynxillä. Ymmärrän mitä tarkoitat. Alkuperäinen kysymykseni kuitenkin ehkä selventää sitä että asia voisi olla kerrottu toisin? Tuosta ei todellakaan käy selville esimerkiksi se että graafisia ympäristöjä on eri tasoisia. Karumpia ja ei vain ulkonäöltään vaan myös toiminnoiltaan pidemmälle kehiteltyjä.
- Suomenkielisestä Wikistä puuttuu "graafista ympäristöä" edeltävä selostus merkkipohjaisuudesta, mikä omalta osaltaan vaikutti väärinymmärrykseeni. Minusta siihen sopisi jotakin:
- Unixin innoittamana syntynyt Linux oli aluksi vain merkkipohjainen. Pian saataville tuli kuitenkin graafisia käyttöliittymiä kuten X Window System -ikkunointi sekä kehittyneemmät GNOME ja KDE -työpöytäympäristöt. Vanhemmille tai vähemmän tehokkaille tietokoneille suunnatut jakelupaketit saattavat yhä käyttää kevyempiä työpöytäympäristöjä, kuten LXDE tai Xfce. Palvelinkäyttöön tarkoitetuista jakeluista graafinen ympäristö jätetään joskus kokonaan pois. Koska Linuxia saa levittää vapaasti, kuka tahansa voi luoda jakelupaketin mihin tahansa tarkoitukseen. Työpöytä-Linuxeissa yleisesti käytettyjä ohjelmia ovat Mozilla Firefox -selain, LibreOffice-toimisto-ohjelmisto ja GIMP-kuvankäsittelyohjelma.
- Nyt tuo työpöytä-Linux on selitetty ennen kuin sitä käytetään. Sivun edelliseen, neljänteen kappaleeseen kaipaisin myös tarkennusta. Siitä nimittäin puuttuu englanninkielisen Wiki-sivun kohta "which includes the kernel and supporting system software and libraries—most of which are provided by third parties—to create a complete operating system,"
- Puute on tavallaan ymmärrettävä sillä kappaleen ensimmäinen virke on jo muutenkin tuhottoman pitkä. Niinpä Sanan: "asentamiseksi." jälkeen sopisi tuo: Yhdessä kernelin kanssa tällainen paketti muodostaa tarvittavat osaset sisältävän tietokoneen käyttöjärjestelmän. Reima Mäkinen (keskustelu) 3. toukokuuta 2025 kello 16.49 (EEST)
- Linuxia voi käyttää merkkipohjaisena jolloin se näyttää dos-käyttöliittymältä, mutta on paljon monipuolisempi. Esimerkiksi palvelimissa ei tarvitse välttämättä graaffista käyttöliittymää, ja palvelimia varten on sellaisia ohjelmia joilla voi pienetää tai suurentaa kuvia jotka voi laittaa toimimaan scripteillä, jne. Sen päälle on myöhemmin tehty X Window System joka on se ”työpöytä” jossa on esimerkiksi tiedostonhallinta, mutta linuxissa, ja muissa unixessa voi tiedostonhallinan tehdä komentoriviltä ilman sitä. Tämä on aika monimutkainen selostaa ja vaatisi paljon aikaa, tuolla on Youtuben video Linux Command Line - Entire Tutorial Series jossa kerrotaan vähän. --Linkkerparkeskustelu 3. toukokuuta 2025 kello 15.19 (EEST)
- En-wiki ja fi-wiki ovat itsenäisiä Wikipedioita niin kun muutkin eri kielillä olevat Wikipediat ja artikkelit täällä eivät ole käännöksiä en-wikistä, vaikka niitäkin on, Wikipedia ei kuitenkaan ole opas joten jos haluaa asentaa ja käyttää linuxia niin siihen kannattaa etsiä tieto muualta netistä. Helpointa asennus on usb-tikulta, cd- tai dvd-levyltä. Joillekin koneille voi asennus olla hankalampaa ja silloin kannattaa googlettaa "tietokoneen merkki, malli, how to install linux" tjms. --Linkkerparkeskustelu 3. toukokuuta 2025 kello 16.25 (EEST)
- Ymmärrän. En kaipaa suoraa käännöstä enkä asennusohjeita tms. Käsittääkseni sivun pitäisi olla asiaa tuntemattomalle suunnattu kuvaus siitä mikä Linux on. Asian voi luonnollisesti selittää monella tavoin. Satun vain olemaan sitä mieltä että tuo kuvaus ei oikein aukea. Reima Mäkinen (keskustelu) 3. toukokuuta 2025 kello 16.52 (EEST)
- En-wiki ja fi-wiki ovat itsenäisiä Wikipedioita niin kun muutkin eri kielillä olevat Wikipediat ja artikkelit täällä eivät ole käännöksiä en-wikistä, vaikka niitäkin on, Wikipedia ei kuitenkaan ole opas joten jos haluaa asentaa ja käyttää linuxia niin siihen kannattaa etsiä tieto muualta netistä. Helpointa asennus on usb-tikulta, cd- tai dvd-levyltä. Joillekin koneille voi asennus olla hankalampaa ja silloin kannattaa googlettaa "tietokoneen merkki, malli, how to install linux" tjms. --Linkkerparkeskustelu 3. toukokuuta 2025 kello 16.25 (EEST)
- Näitä artikkeleita voi kuka tahansa muokata jos haluaa, kunhan vain muistaa laitta lähteet (Wikipedia:Merkitse lähteet, Wikipedia:Tarkistettavuus). Linux on sen verran laaja että sen selostaminen ei lyhyesti onnistu ja täällä käy helposti kun alkaa kirjoittaan laajasti että joku tulee jäljestä päin ja poistaa tiedot tai osan niistä ”nippelitietona”. Minä olen käyttänyt linuxia 1990-luvun alkupuolelta ja en ole sen takia viitsinyt sekaantua linuxia sivuavien artikkelien kirjoittamiseen kun ne jäävät väkisin vaillinaiseksi, ainakin minusta, kun tåmä ei ole opas vaan tietosanakirja. Jos katsoo vanhaa vaika Factaa niin siellä on selitetty sana siihen tyyliin että täällä sitä saatettaisiin pitää HOK:ina. Linuxile on myös oma wiki Linux.fi-wiki, mutta tuollakin on usein vajaat ja monesti vanhentuneet tiedot. Parhaat tiedot löytää eri distrojen sivuilta joita voi etsiä vaikka tuolta DistroWatch.com tai eri ohjelmien tai niiden kehittäjien sivuilta. --Linkkerparkeskustelu 3. toukokuuta 2025 kello 17.53 (EEST)
- Kiitos vastauksesta. En ole jaksanut opetella Wikin käytäntöjä. Linkit sun muut muotoilut on muistaakseni aika monimutkaiset. Ja tietenkin on järjetöntä muutella sellaisen aiheen tekstiä mitä ei tunne. Siksi avasin keskustelua täällä. Parhaat tiedot ja ajankohtaiset löytyy ehkä muualtakin, mutta itse kaipasin aivan perusjuttua, koska kiinnostaa tietää ns. taustoja. Esimerkiksi Linuxin jakautuminen perheisiin on sellainen juttu mitä jouduin tosi kauan kaivamaan, kun en osannut kysyä ja tuntenut termistöä. Liian yksinkertaista niille tietäjille, jotka tietää. Reima Mäkinen (keskustelu) 3. toukokuuta 2025 kello 18.08 (EEST)
- Näitä artikkeleita voi kuka tahansa muokata jos haluaa, kunhan vain muistaa laitta lähteet (Wikipedia:Merkitse lähteet, Wikipedia:Tarkistettavuus). Linux on sen verran laaja että sen selostaminen ei lyhyesti onnistu ja täällä käy helposti kun alkaa kirjoittaan laajasti että joku tulee jäljestä päin ja poistaa tiedot tai osan niistä ”nippelitietona”. Minä olen käyttänyt linuxia 1990-luvun alkupuolelta ja en ole sen takia viitsinyt sekaantua linuxia sivuavien artikkelien kirjoittamiseen kun ne jäävät väkisin vaillinaiseksi, ainakin minusta, kun tåmä ei ole opas vaan tietosanakirja. Jos katsoo vanhaa vaika Factaa niin siellä on selitetty sana siihen tyyliin että täällä sitä saatettaisiin pitää HOK:ina. Linuxile on myös oma wiki Linux.fi-wiki, mutta tuollakin on usein vajaat ja monesti vanhentuneet tiedot. Parhaat tiedot löytää eri distrojen sivuilta joita voi etsiä vaikka tuolta DistroWatch.com tai eri ohjelmien tai niiden kehittäjien sivuilta. --Linkkerparkeskustelu 3. toukokuuta 2025 kello 17.53 (EEST)
- Muotoilut ovat helppoja verrattuna vaikka html:n, wikikoodi on siitä yksinkertaistettu versio. Jos haluat ihan perustietoja tuollaista asioista niin suosittelen tuota kirjaa Kapinakoodi, löytyy varmaan paikallisista kirjastoista. Unixin käytöstä paras kirja on minusta tuo Unix ISBN 951-826-056-7, sen tiedot pätevät myös linuxiin komentoriviltä, vaikka se kertoo unix-ohjelmista, mutta siinä ei kerrota graafisesta käyttöliittymästä, tuossa kapinakoodissa on jotakin niistäkin, mutta eri ikkunanhallintaohjelmat muuttuvat jatkuvasti ja tiedot pitävät paikkansa vain joitakin vuosia. Niistä löytyy kyllä englanniksi kirjoja, mutta voi olla että tuoreimmat ovat viime vuosikymmeneltä ja vanhentuneita. --Linkkerparkeskustelu 3. toukokuuta 2025 kello 18.35 (EEST)
- Kiitos näistä. Katsotaan missä vaiheessa olisi aikaa Wikipedialle. Nyt pitäisi sitä Linuxia opetella, muun muassa. Kiitos myös kirjavinkistä. Reima Mäkinen (keskustelu) 3. toukokuuta 2025 kello 18.41 (EEST)