Neulajoki
Neulajoki | |
---|---|
![]() Neulajoen keskijuoksua toukokuussa 2025. |
|
Maat | Suomi |
Maakunnat | Keski-Suomi |
Kunnat | Jyväskylä |
Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja | |
Päävesistöalue | Kymijoen vesistö (14) |
Valuma-alue | Muuratjärven valuma-alue (14.28)[1] |
Joen uoman kohteita | |
Alkulähde | Mustajärvi |
Laskupaikka | Neulajärvi |
Taajamat | Kuohu |
Mittaustietoja | |
Lähdekorkeus | 139,8 m [2] |
Laskukorkeus | 127,8 m [2] |
Korkeusero | 12 m |
Pituus | 2,6 km [3] |
Muuta | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Neulajoki on joki Jyväskylän länsiosassa, joka alkaa Vesangan Mustajärvestä ja laskee Kuohun Neulajärveen.[2] Joki on noin 2,6 kilometrin pituinen.[3]
Joen kulku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Neulajoki alkaa Mustajärven länsiosasta 139,8 metrin korkeudelta mpy. Joen ympäristö on yläjuoksulla kumpuilevaa, joka vaihtuu alempana alavaksi ojitetuksi suoksi. Jokivarsi on lähes asumaton, ainoastaan keskijuoksulla on muutama asunto. Neulajoki laskee lopulta Neulajärveen, jonka pinnankorkeus on 127,8 metriä mpy, eli pudotusta joelle kertyy noin 12 metriä.[2]
Joen yläjuoksulla on lyhyt vuolle- eli nivaosuus, jota seuraa suvantojakson jälkeen koskiosuus. Noin 50 metrin pituinen Neulajoen yläniva alkaa 200 metriä joen niskaa alempana. Pudotusta osuudessa kertyy vain viisi senttimetriä. 200 metriä alempana alkava Neulajoenkoski on 600 metrin pituinen osuus, jossa pudotusta kertyy 10,9 metriä (kaltevuus 1,8 %). Osuudessa on muun muassa kallioisia putousmaisia kohtia sekä pieniä saaria.[3]
Neulajoki kuuluu Kymijoen vesistön (vesistöaluetunnus 14) Muuratjärven valuma-alueen (14.28) Kuusjärven alueeseen (14.285).[1] Se on rajatun alueen ylimpiä vesistöjä, sillä lähdejärven Mustajärven yläpuolella on enää Kotanen ja Tervalampi. Kotaseen laskevan Myllyjoen kautta alueelle laskevat Vesankajärven valuma-alueen (14.286) vedet, jossa alin järvi on Vähä-Vesanka.[4]
Vedenlaatu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Neulajoen ja Neulajärven vedenlaatua on tutkittu yhdessä vuosina 1971–2015. Mittausten keskiarvoiksi on saatu seuraavat lukemat: hapen kylläisyysaste 90 %, väriluku 70 mg Pt/l, kemiallinen hapenkulutus 12 mgO2/l, happamuus pH 6,6, rautapitoisuus 575 μg/l, alumiinipitoisuus 195 μg/l, sähkönjohtavuus 3,7 mS/m, ammoniumtyppipitoisuus 7 μg/l ja kokonaisfosforin pitoisuus 17 μg/l.[5]
Joen ympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Luontoarvoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Neulajoki on perkauksista huolimatta säilynyt melko luonnontilaisena. Alueen huomattaviin eliölajeihin kuuluu ainakin hyönteisistä kirjojokikorento (Ophiogomphus cecilia) ja virtavesimittari (Aquarius najas) sekä sammalista koskisiipisammal (Fissidens pusillus).[3]
Neulajoen suo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Neulajoen alajuoksun suota on tutkittu vuonna 1981, jotta saataisiin arvio sen sopivuudesta turvetuotantoon. Suon pinta-alaksi on saatu 35 hehtaaria, josta 11 hehtaaria on yli metrin ja neljä hehtaaria yli kahden metrin syvyistä. Suosta suurin osa luokiteltiin muuttumaksi eli suon ja turvekankaan välivaiheeksi, ja tarkemmin suotyypeistä tavataan tupasvillarämettä pohjoisosassa, korpirämettä ja kangasrämettä keskiosassa sekä lyhytkorsinevaa eteläosassa.[a] Suurin osa suohon kaivetuista ojista on johdettu Neulajokeen, mutta osa laskee suoraan alemmas Vispiläjokeen. Suota ei ole pidetty polttoturpeen tuotantoon sopivana.[6]
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Neulajokea on perattu puutavaran uittamiseen, vaikka se ei ole ollut osa virallista uittoväylää. Neulajoen koskella on ollut myös vesilaitos, josta ei ole säilynyt tarkkaa tietoa.[3]
Huomautukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Eloranta, Anssi & Perämäki, Pasi: Vesangan koskireitin kunnostus (Jyväskylä, Muurame) (pdf) jkl.fi. 30.12.2015. Keski-Suomen ELY-keskus. Viitattu 28.4.2025.[vanhentunut linkki]
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Eloranta & Perämäki, s. 7.
- ↑ a b c d Neulajoen suu (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 28.4.2025.
- ↑ a b c d e Eloranta & Perämäki 2015, s. 43–46.
- ↑ Kuusjärven alue, Neulajoki Karttaikkuna. Paikkatietoikkuna. Viitattu 28.4.2025.
- ↑ Eloranta & Perämäki 2015, s. 14.
- ↑ Stén, Carl-Göran & Korhonen, Riitta & Svahnbäck, Lasse: Petäjäveden karttalehden (2234) itäosan suot (pdf) (s. 62–63) tupa.gtk.fi. 1982. Espoo: Geologian tutkimuskeskus. Viitattu 28.4.2025.
- ↑ Toivonen, Heikki & Leivo, Anneli: Kasvillisuuskartoituksessa käytettävä kasvillisuus- ja kasvupaikkaluokitus – Kokeiluversio, s. 86–96. 4. painos. Metsähallitus, 2001. ISBN 952-446-324-5 Teoksen verkkoversio Viitattu 28.4.2025.