Pincio
Pincius mons
Piazza del Popolo -aukiota.
| Tyyppi |
kukkula |
|---|---|
| Sijainti | |
| Korkeus merenpinnasta |
50 m |
| Koordinaatit |
|---|
Pincio, antiikin Pincius (lat. Pincius mons), on kukkula Roomassa Italiassa. Se sijaitsee kaupungin pohjoisosassa Quirinaliksen pohjoispuolella. Pincius ei kuuluu Rooman seitsemän kukkulan joukkoon.[1][2]
Maantiede
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pincius oli antiikin aikana Rooman alkuperäisen kaupunkialueen ulkopuolella.[2] Kukkulan erotti sen etelänpuoleisesta Quirinaliksesta laakso, jossa sijaitsivat Sallustiuksen puutarhat (Horti Sallustiani). Kukkula kulki länteen päin alkaen Aurelianuksen muurin Porta Salarialta saman muurin Porta Pincianalle ja edelleen Porta Flaminialle asti. Näin kukkula muodosti Regio VII Via latan itäosan.[1]
_-_2021-08-30_-_1.jpg?lang=fi)
Aurelianuksen muurin rakentamisen jälkeen osa Pinciuksesta oli muurin sisäpuolella. Tätä osaa rajasivat muurin lisäksi laakso, joka erotti Pinciuksen Quirinaliksesta, sekä lännessä Campus Martius.[2]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pincius tunnettiin alun perin ja vielä Rooman varhaisella keisarikaudella nimellä Hortulorum collis (myös Hortorum collis; ”Puutarhojen kukkula”), joka juontaa juurensa kukkulan kattaneista puutarhoista.[1][2][3][4]
Kukkula sai nimen Pincius vasta myöhäisen keisarikunnan aikana 300-luvulla jaa. Se tuli kukkulan tuolloin omistaneesta Pinciusten suvusta, jolla oli siellä loistokas palatsi.[1][2] Tämä Pinciusten talo (Domus Pinciana) toimi Belisariuksen asuinpaikkana hänen puolustaessaan Roomaa. Prokopios mainitsee saman rakennuksen nimellä Palation.[2][5]
Rakennukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Antiikin aikana Pinciuksen kuuluisin paikka olivat Luculluksen puutarhat (Horti Lucull(i)ani). Niiden sijainti voidaan määritellä Frontinuksen maininnan perusteella: hän sanoo, että Aqua Virgon holvikaarien linja alkoi niiden alta.[2][6] Paikka oli todennäköisesti nykyisellä Via di Capo le Case -kadulla, koska holvikaaria oli vielä 1800-luvulla näkyvissä sieltä Fontana di Treville saakka.[2]
Näiden puutarhojen varhaishistoria on epäselvä. Ne todennäköisesti perustettiin jonkun Luculluksen toimesta ja päätyivät myöhemmin Valerius Asiaticuksen omistukseen, joka paransi niitä niin paljon, että Messalinan halu omistaa ne johti Valeriuksen kuolemaan.[2][7] Puutarhoja kutsuttiin myös hänen mukaansa nimellä Horti Asiatici, ja on mahdollista, että ne tunnettiin toisinaan nimellä Horti Valeriani.[2] Puutarhat olivat myös paikka, johon sijoittui Messalinan surullisenkuuluisa vihkiminen Siliuksen kanssa,[2][8] sekä paikka, jossa hän kuoli Claudiuksen määräyksestä.[2][9] Puutarhat pysyivät keisarillisen perheen hallussa ja niitä pidettiin hienoimpina, mitä heillä oli.[2][10]
Domitiusten suku, johon keisari Nero kuului, omisti aiemmin omaisuutta tai ainakin hautakammion Pinciuksella, ja sinne laskettiin Neron tuhkat.[2][3] Suosittu perimätieto sijoittaa sen sille kukkulan osalle, joka sijaitsee Santa Maria del Popolo -kirkon yläpuolella lähellä Porta del Popoloa eli antiikin Porta Flaminiaa.[2]
Kukkulan rakennusten, kuten Pinciusten talon, Luculluksen puutarhojen ja Aciliusten puutarhojen (Horti Aciliorum), tukirakenteet muuttivat huomattavasti kukkulan alkuperäistä muotoa, ja niitä käytettiin hyväksi Aurelianuksen muuria rakennettaessa.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Platner, Samuel Ball & Ashby, Thomas: ”Pincius Mons”, A Topographical Dictionary of Ancient Rome. London: Humphrey Milford. Oxford University Press, 1929. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Smith, William: ”Roma”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ a b Suetonius: Rooman keisarien elämäkertoja, Nero 50.
- ↑ Historia Augusta, Gordianus III 32, jossa se yksinkertaisesti mainitaan nimellä collis: ”in campo Martio sub colle”.
- ↑ Prokopios: Goottisodat (Bellum Gothicum) 2.8.9; Liber pontificalis, Vita Silverii, s. 104, 106, Blanch.
- ↑ Frontinus: De aquaeductu urbis Romae 2.
- ↑ Tacitus: Keisarillisen Rooman historia (Annales) 11.1, 11.32, 11.37.
- ↑ Juvenalis: Satiirit 10.334.
- ↑ Tacitus: Keisarillisen Rooman historia (Annales) 11.37.
- ↑ Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja, Lucullus 39.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pincius Wikimedia Commonsissa