Siirry sisältöön

Runkolinja

Wikipediasta
Runkolinja 520 Vantaan Myyrmäessä.

Runkolinja tai runkobussilinja on linja-autolinja, joka pyrkii muistuttamaan raideliikennettä tiheine vuoroväleineen ja hieman tavallisia bussilinjoja harvempine pysähdyksineen.[1] Reitillä voidaan hyödyntää myös liikennevaloetuuksia.[2] Runkobussilinjoja perustetaan sinne, missä kysyntää on paljon, mutta ei tarpeeksi raideliikenteelle, kuten raitioliikenteelle tai pikaraitiotielle.[2] Runkolinjojen päätepisteet sijoitetaan yleensä raideliikenteen solmukohtiin.[1] Yhdessä lähijuna- ja metroliikenteen kanssa runkolinjat muodostavat julkisen liikenteen runkoverkon.[2]

Runkolinjan bussit ja pysäkit tunnistaa usein omasta tunnusväristään. Esimerkiksi Helsingin seudun liikenteessä eli HSL-alueella tunnusväri on oranssi. HSL-liikenteessä runkolinjojen linjanumerot päättyvät nollaan. Runkolinjoilla käytetään avorahastusta, eli linja-autoon voi nousta keskiovista näyttämättä lippua kuljettajalle. Linjoilla käytetään kuitenkin satunnaisia lipuntarkastajia. Kaikista joukkoliikennevälineistä liputta matkustavia on runkolinjoilla eniten.[3]

Toukokuussa 2025 HSL ilmoitti kokeilevansa uutta käytäntöä runkolinjojen yöliikenteessä 16.6.2025 alkaen: Öisin kyytiin noustaan etuovesta ja näytetään matkalippu kuljettajalle tai lukijalaitteelle, kuten sinisissä busseissa. Tällä pyritään lisäämään turvallisuutta busseissa ja vähentämään liputta matkustamista. [4]

Helsingin seudulle on 2010- ja 2020-luvuilla perustettu runkobussilinjoja 13 kappaletta: 20, 30, 40, 200, 300, 400, 500, 510, 520, 530, 560, 570 sekä 600. Näiden edeltäjä oli vuonna 2003 aloittanut, Keilaniemestä Itäkeskukseen liikennöinyt Jokeri-linja 550. Vuonna 2013 se sai nimityksen runkolinja sekä oranssin värityksen aiemman sini-vihreän tilalle. Linjan matkustajamäärä oli kuitenkin busseille liian suuri, mikä näkyi muun muassa matkustajatungoksina sekä liian tiheälle bussiliikenteelle tyypillisenä ketjuuntumisilmiönä. Näistä ongelmista päästiin vuonna 2023, kun linjan korvasi pikaraitiolinja 15.

Runkobussilinjoja on käytössä myös mm. Tukholmassa ja Tampereella.[5]

Runkolinja, bussimetro ja superbussi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runkolinja-nimitystä saatetaan käyttää päällekkäin bussimetron ja superbussin kanssa. Jälkimmäiset yleensä kuitenkin viittaavat selkeästi vahvemmin muusta liikenteestä eroteltuihin bussijärjestelmiin. Superbussien määritelmänä voidaan pitää omia kaistoja ja kaksinivelistä kalustoa.[5] Runkolinja ei vaadi omaa kulkuväylää, vaan linjoilla voi olla vaihtelevasti sekaliikenneosuuksia, bussikaistaosuuksia ja oman kulkuväylän osuuksia.[6] Toisaalta runkolinjaa varten saatetaan kuitenkin toteuttaa muusta liikenteestä selkeästi eroteltuja ratkaisuja: esimerkiksi linjaa 560 varten rakennettiin Haltialaan joukkoliikennekatu ja vain busseille tarkoitettu Paloheinäntunneli.[7]

  1. a b Raide-efekti nostaa myös bussilinjan suosiota – näin toimii linjastosuunnittelu MustRead. 8.2.2021. Viitattu 26.11.2022.
  2. a b c Runkoverkko Helsingin seudun liikenne. Viitattu 26.11.2022.
  3. Harmaala, Minna: Tiesitkö? HSL-lipun voi syynätä myös siviilipukuinen tarkastaja – Pummaajia löytyy heti tuplamäärä Vantaan Sanomat. 20.3.2023. Viitattu 20.3.2023.
  4. HSL:n oranssien runkolinjabussien yöliikenne muuttuu: kyytiin voi nousta vain etuovesta 16.6. alkaen | Uutiset | HSL HSL.fi. Viitattu 7.6.2025.
  5. a b ”Paluuta autokaupunkiin” ei ole – Turulla on jo kiire toteuttaa suunnittelulimboon jääneet raitiotie ja runkobussilinjat Turun ylioppilaslehti. 22.1.2021. Arkistoitu 26.11.2022. Viitattu 26.11.2022.
  6. Miettinen, Henri: Runkobussi-, superbussi- ja bussimetrojärjestelmien ominaisuudet ja erityispiirteet (PDF) (s. 7) 8.5.2020. Aalto-yliopisto. Viitattu 26.11.2022.
  7. Marttinen, Vesa: Uusi bussilinja 560 ajaa täynnä Helsingissä ja tyhjänä Vantaalla Yle Uutiset. 31.8.2015. Viitattu 26.11.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]