Time I
Time I Wintersun | ||
---|---|---|
![]() | ||
Studioalbumin tiedot | ||
Äänitetty | toukokuu 2006 − ? | |
Studio | Finnvox, Helsinki | |
Julkaistu | 19. lokakuuta 2012 | |
Tuottaja(t) | Jari Mäenpää | |
Tyylilaji | folk metal, power metal, progressiivinen metalli, melodinen death metal | |
Kesto | 40.08 | |
Levy-yhtiö | Nuclear Blast | |
Listasijoitukset | ||
Wintersunin muut julkaisut | ||
Wintersun 2004 |
Time I 2012 |
The Forest Seasons 2017 |
Time I on metalliyhtye Wintersunin studioalbumi, joka on myös konseptialbumi. Yhtyeen perustajajäsen Jari Mäenpää ilmoitti julkaisevansa levyn kahdessa osassa – Time I ja Time II. Syitä tähän Mäenpään mukaan on muun muassa se, että materiaalia levylle on vuosien saatossa kerääntynyt niin paljon, ettei se mahtuisi yhdelle CD-levylle, eivätkä tekijät halunneet jättää mitään pois tulevalta albumilta.
Albumi julkaistiin 19. lokakuuta 2012 Nuclear Blastin kautta.[2] Alkuperäisen suunnitelman mukaan albumi piti julkaista jo marraskuussa 2006, mutta julkaisu siirtyi albumin äänityksissä ja miksauksessa tapahtuneiden viivästysten vuoksi.[3]
Albumin molempien osioiden pituudeksi sanottiin noin 40 minuuttia. Yhtyeen virallisilla Facebook-sivuilla on nähtävissä materiaalia ensimmäisen levyn äänityssessioista.[4] Levyn toista osaa Time II suunniteltiin alun perin julkaistavaksi vuonna 2013, mutta sen julkaisu viivästyi useita vuosia, kunnes vuonna 2024 yhtye tiedotti saaneensa sen valmiiksi ja julkaisevan sen saman vuoden elokuussa. Time II julkaistiin 30. elokuuta 2024.[5][6] Toisen osan julkaisun yhteydessä julkaistiin myös ensimmäisestä osasta uudelleen miksattu ja masteroitu versio Time I 2.0.[7]
Albumi debytoi Suomen virallisen listan toisella sijalla, ja se pysyi listalla yhteensä 7 viikkoa.[8]
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Time I:n ja Time II:n oli alun perin tarkoitus olla yksi kokonainen albumi nimeltä Time. Äänitysten alkaessa toukokuussa 2006 keulahahmo Jari Mäenpää ilmoitti, että albumin pituus olisi yli 65 minuuttia ja että se olisi konseptialbumi.[9] Lisäksi Mäenpään mukaan albumin soundin piti olla erittäin monimutkainen. Jokaisen kappaleen sanottiin sisältävän noin 200 raitaa.[10]
27. helmikuuta 2009 Jari Mäenpää ilmoitti Wintersunin virallisilla nettisivuilla, että yhtye peruuttaisi kaikki live-esiintymiset, keskittyäkseen albumin tekoon.[11] 26. huhtikuuta 2010 Mäenpää kertoi Wintersunin keskustelupalstalla, että "Land of Snow and Sorrow" oli täysin valmis ja että kappaleet "Storm" ja "Silver Leaves" olisivat pian valmiita.[12] 17. marraskuuta 2010 yhtyeen jäsenet ilmoittivat Wintersunin nettisivuilla, että albumi oli pääosin valmis ja että syntetisaattoriosuudet ja orkestraatiot saattaisivat valmistua joulukuussa 2010 tai tammikuussa 2011. Jari suunnitteli aloittavansa levyn miksauksen sen jälkeen.[13] 25. joulukuuta 2010 Jari mainitsi Winter Madness -keskustelupalstalla, että "Silver Leaves" oli valmis lukuun ottamatta joitakin orkestraatioita. 26. joulukuuta hän ilmoitti, että kolme kappaletta oli valmiina miksattavaksi ja että neljästä kappaleesta puuttui vielä "osia", mukaan lukien laulu. 19. maaliskuuta 2011 Jari raportoi Winter Madness -palstalla, että miksaus oli keskeytetty erinäisten komplikaatioiden vuoksi, jotka vaihtelivat 64-bittisten DAW-pluginien puutteesta meluisaan lähiörakentamiseen, ja että se jatkuisi aikaisintaan loppukesästä.[14] Time-projekti päätettiin lopulta jakaa kahteen osaan, jotka julkaistaisiin erikseen nimillä Time I ja Time II. Time I julkaistiin 19. lokakuuta 2012 Euroopassa ja 22. lokakuuta 2012 Pohjois-Amerikassa.[15]
Kappaleet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaikki kappaleet säv. ja san. Jari Mäenpää.
Nro | Nimi | Kesto | |||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
1. | When Time Fades Away | 4.08 | |||||||
2. | Sons of Winter and Stars
| 13.31 | |||||||
3. | Land of Snow and Sorrow | 8.22 | |||||||
4. | Darkness and Frost | 2.22 | |||||||
5. | Time | 11.45 | |||||||
Kokoonpano
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jari Mäenpää − laulu, kitara, koskettimet
- Teemu Mäntysaari − kitara
- Jukka Koskinen − basso
- Kai Hahto − rummut
Arvostelut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Musiikkituottajat: Tilastot → Virallinen lista → Artistit → Wintersun → Time II Viitattu 1.12.2024.
- ↑ "Time I" Finally out today! wintersun.fi. 19.10.2012. Arkistoitu (englanniksi)
- ↑ Wintersunin viralliset kotisivut wintermadness.net. Arkistoitu 26.11.2010. Viitattu 24.6.2008.
- ↑ Wintersunin viralliset Facebook-sivut facebook.com. Viitattu 11.7.2012.
- ↑ Arto Mäenpää: Wintersun julkisti suuren yllätyksen vuoden alkuun: ”Time II” on vihdoin valmis! Kaaoszine. 12.1.2024. Viitattu 27.2.2024.
- ↑ Arto Mäenpää: Wintersun julkaisee ”Time II”-albuminsa elokuussa Kaaoszine. 26.2.2024. Viitattu 27.2.2024.
- ↑ Ingeborg Roos: Wintersunin Time Package saa lisäystä – ”Time I 2.0” kaaoszine.fi. 4.4.2024. Viitattu 26.9.2024.
- ↑ Musiikkituottajat: Wintersun – Time I
- ↑ Wintersun .: Official Homesite web.archive.org. 26.11.2010. Viitattu 26.9.2024.
- ↑ Wintersun .: Official Homesite web.archive.org. 26.11.2010. Viitattu 26.9.2024.
- ↑ BLABBERMOUTH.NET - WINTERSUN Pulls Out Of SUMMER BREEZE, BLOODSTOCK OPEN AIR Festivals web.archive.org. 9.3.2009. Viitattu 26.9.2024.
- ↑ päivitys wintermadness.net.
- ↑ päivitys elektra.com.
- ↑ WINTERSUN :: View topic - Mixing. web.archive.org. 28.9.2011. Viitattu 26.9.2024.
- ↑ ”WINTERSUN - TIME I - Studio Trailer (PART 1) (OFFICIAL BEHIND THE SCENES)”. Nuclear Blast Records (käsikirjoitus). 2012-07-04.
- ↑ Angry Metal Guy review (englanniksi)
- ↑ Imperiumi.net: Levyarvio
- ↑ Kaaoszine: Levyarvio
- ↑ Soundi: Levyarvio
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Time I Discogsissa (englanniksi)
- Albumi Time I Encyclopaedia Metallum -sivustolla (englanniksi) (englanniksi)
Studioalbumit | |
---|---|
Demot | Winter Madness (2004) |
DVD:t | Live at Summer Breeze 2005 |