Ufoaalto

Ufoaalto on ufologian käsitteistöön mukaan kausi, jolloin ufoja nähdään tavallista enemmän. Ufo-aalto kestää tavallisesti korkeintaan muutaman kuukauden ja rajoittuu monesti tietylle alueelle. Silti ufoaallot voivat levitä ajan myötä yhä laajemmalle alueelle. Ensimmäinen ufoaalto alkoi Yhdysvalloissa vuonna 1947, kun lentäjä Kenneth Arnold ilmoitti nähneensä veteen heitetyn teelautasen tavoin liikkuvia litteitä lentäviä esineitä.^lähde? Siitä alkoi valtava ufo-aalto, joka kesti kesä–heinäkuun 1947, mutta sitten ilmoitukset ufoja koskien vähenivät ja vuonna 1948 ilmoituksia ei tullut.

Ilmiön epäilijöiden mielestä ufo-aallot ovat tiedotusvälineiden synnyttämiä. Kun ufoista uutisoidaan lehdissä, radiossa tai televisiossa, ihmiset tarkkailevat taivasta ufoja etsien ja ilmoittavat tavallista herkemmin ufoja muistuttavista havainnoistaan. Toiset taas sepittävät juttuja piloillaan. Kun tiedotusvälineet käsittelevät ufoja aikansa, ihmisten mielenkiinto ufoihin lopahtaa, eivätkä he viitsi tarkkailla taivasta ja keksiä piloja.

Ufoaallot

Todella suuria ufoaaltoja oli vuosina 1947, 1950, 1952, 1954, 1957, 1964–1965 jatkuen vuoteen 1969, 1969–1971, 1973–1974, 1978–1979, 1980–1981, 1990 ja 1995.

Kun tutkitaan uforaporttien havaintokäyrää, varsinkin Marsin ja myös Venuksen etäisyys korreloivat ufohavaintoraporttien määrän kanssa.

Yhdysvaltain ufoaalto 1947

Yhdysvaltain ja maailman ensimmäinen suuri ufo-aalto alkoi Kenneth Arnoldin ufohavainnosta vuonna 1947. Ufoja nähtiin sinä päivänä jälkikäteen saatujen tietojen mukaan muuallakin, yhteensä 20 kappaletta. Kesäkuun 22. päivään mennessä havaintoja oli tehty yhdestä neljään päivässä. Aalto alkoi nousta 23. kesäkuuta. Arnoldin jälkeisenä heinäkuun loppupäivinä nähtiin 8–20 ufoa päivässä. Heinäkuun 1. nähtiin 25, heinäkuun 3. 35, heinäkuun 4. 90, heinäkuun 5. 77, heinäkuun 6. 155 ja huipussaan heinäkuun 7. päivänä tuli 162 raporttia. Aalto loppui nopeammin kuin oli alkanut. Heinäkuun 8. tuli 90, heinäkuun 9. päivänä 24 ja heinäkuun 10. päivänä enää 10 raporttia. Heinäkuun 11.–13. päivinä tuli enää neljästä kuuteen raporttia päivässä. Aalto oli sammunut heinäkuun 14. päivänä, jolloin tuli yksi raportti. Seuraavana päivänä tuli kaksi raporttia.^lähde?

Ranskan ufoaalto 1954

Ranskan ufoaalto 1954 alkoi kaukohavainnolla 23. elokuuta 1954 kello 1.00. Liikemies B. Miset näki tähtikirkkaalla ilmalla valtavan sikarinmuotoisen aluksen, josta irtosi kiekkomaisia aluksia. Ufologien mukaan kyse oli emäaluksesta, josta lähti pienempiä aluksia lennoille. Ilmiön näki eri puolilla kolme muutakin havaitsijaa. UFO:t laskeutuivat maahan, ja laskeutumisin liittyi humanoideja, ufojen ohjaajia. 15.–23. syyskuuta 1954 tehtiin kolme lähi- ja laskeutumishavaintoa. Lähihavainnossa UFO:n väitetty etäisyys oli muutamia kymmeniä metrejä tai vähemmän. Vastaavan pituisena aikana ufo-aallon huipulla tuli lähihavaintoja 44 havaintoa viikossa. Ufo-aalto lopahti melko jyrkästi pudoten ja värähdellen 13.–30. lokakuuta. Marraskuussa tuli enää alle kaksi raporttia viikossa.

Tämän ufo-aallon yhteydessä tuli runsaasti raportteja ufojen laskeutumisista ja niiden yhteydessä havaituista humanoideista. Ranskalainen ufo-ilmiön tutkija Jacques Vallée teki erityisesti näistä havainnoista analyysin, ja aineistona hänellä oli 200 havaintoa. Analyysi käsitti muun muassa havaitsijat itsensä, sijainnit ja havainnon ajankohdan. Valleée tiivisti johtopäätöksensä siihen, että havaitsijat olivat "miehiä, naisia ja lapsia. Useimmat kävivät vakituisessa työssä ja olivat monasti vastuunalaisessa yhteiskunnallisessa asemassa ja havaitsivat epätavallisen ilmiön suorittaessaan jokapäiväistä tehtäväänsä tavanomaisessa ympäristössä."

Ufo-aalloissa näkyy joinakin vuosina parin kolmen vuoden jakso. On myös hahmotettu 15, 26, 61 kuukauden sekä 5 ja 7 vuoden jaksoja.

Ufoaaltoja

Amerikkalaisen ufojärjestö NICAP:n mukaan seuraavat ajanjaksot olivat ufoaaltoja:

• 1947 Kesä–elokuussa Yhdysvalloissa ja Kanadassa, lähinnä Länsi-Yhdysvalloissa, alkoi kahden viikon kuluttua Kenneth Arnoldin tekemästä tunnetusta ufohavainnosta

• 1950 ensimmäisellä puoliskolla Yhdysvaltain Keskilännessä, länsiosissa ja lounaisosissa Yhdysvaltoja ja myös Ranskassa
• 1951 Saksassa
• 1952 Heinä–elokuussa itäisessä Yhdysvalloissa, lähinnä pääkaupungin Washingtonin seudulla. Heinäkuussa Yhdysvalloissa ilmoitettiin 536 UFO-raporttia.
• 1952 Syys–lokakuussa Euroopassa, Italiassa
• 1953 Kreikassa, Turkissa
• 1954 Huhti–joulukuussa maailmanlaajuinen
• 1954 Lokakuussa Länsi-Euroopassa, varsinkin Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa, ufojen päälentosuunnat lännestä tai pohjoisesta etelään. Euroopan ufo-aalto levisi Välimeren eteläpuolellekin.
• 1954 Etelä-Amerikassa
• 1955 Elokuussa Keskilännessä Yhdysvalloissa
• 1957 Joulukuussa Yhdysvaltain Keskilännessä, lounaisissa osissa Yhdysvaltoja Levellandin ufoyö
• 1957 Etelä-Amerikan ufoaalto
• 1959 Tyynellämerellä, Australiassa, Uudessa-Guineassa, Uudessa-Seelannissa
• 1960 pohjois-Kaliforniassa
• 1962 Maaliskuussa ja heinä–elokuussa Argentiinassa
• 1962 Syyskuussa New Jerseyssä
• 1964–1965 Ranska, Yhdysvallat, Etelä-Amerikka

• Yhdysvalloissa, mm. Socorron ufotapaus 24. huhtikuuta 1965

• 1965 Yhdysvalloissa, New Hampshire, Ranska ja Etelä-Amerikka
• Neuvostoliitto, Kazakstan 1965
• 2.–3. elokuuta 1965, tuhannet ihmiset näkivät Yhdysvalloissa ufoja Dakotasta Meksikoon ulottuvalla laajalla alueella
• 1967, myös Suomessa lähinnä Pohjois-Suomessa, muttei alueelle niin voimaakkaasti keskittyen kuin vuoden 1971 aallossa
• 1969–1971, jolloin myös Suomessa Pudasjärven ufoaalto oli huipussaan tammikuussa 1971. Merkittävin UFO-tapaus oli tammikuun Saapungin valopalloon liittyvä niin sanottu tiskivesitapaus.
• 1973 loppukesällä ja syksyllä Yhdysvalloissa
• Baltian bolidiin liittyvä 1976 Venäjällä
• Maaliskuussa 1977
• Karjala ja Moskova 1977–1978
• Italia 1977–1979, huippu vuoden 1978 lopulla
• 1978 Italia, Neuvostoliitto, Uusi-Seelanti, Skotlanti, Israel, Etelä-Amerikka
• 1980–1981 Etelä-Amerikka ja mm. etelä-Skotlanti, Ruotsissa lähinnä valopalloja (70 kpl) elokuusta 1980 maaliskuuhun 1981
• 1983 Virossa, Liettuassa ja Ukrainassa
• 1983–1984 Norja, Yhdysvalloissa New Yorkin seuduilla mm. V-muodossa lentäviä valoja
• marraskuu 1989 – huhtikuu 1990 Belgia, tummia kolmiomaisia ufoja, joissa valoja
• Puola, 1990-luku, sekä uusia havaintoja että esiin tulleita aikaisempia tapauksia
• 1990–1993 Rääkkylän ufoaalto Pohjois-Karjalassa
• Kesä–elokuu 1995
• Iso-Britannia 2005
• Australia 2006
• Elokuu 2011, Yhdysvallat

U-2-hankkeen osuus 1950-luvun UFO-aalloissa

Tarkoin salatun Lockheed U-2 -koneen lennot alkoivat Yhdysvalloissa vuonna 1955. Vuonna 1995 Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA arvioi, että liikennelentäjien ja lennonjohtajien ilmoittamien ufojen määrä kasvoi tuolloin merkittävästi. Mutual Ufo Network (MUFON) -järjestön tutkija, fysiikan tohtori Bruce Maccabee arvioi tiedontantoa.

CIA:n tuolloisen sisäisen arvion mukaan jopa puolet tai enemmänkin UFO-havainnoista olisi ollut U-2-koneiden lentoja 1960-luvun alkuun saakka. Edelleen havaintojen määrän selittäisi U-2:n tähän aikaan hopeanvärinen maalaus, joka sopivissa olosuhteissa heijasti runsaasti auringonvaloa. Tämä saattoi tapahtua hämärässä Auringon laskettua tai ollessa nousussa, sillä kone lensi säännöllisesti noin 20 kilometrin korkeudessa. Arvio johti harhaanjohtavien ja tahallisesti virheellisten selitysten antamiseen julkisuudessa.

Larry Hatch teki 14 000:ään, useasta lähteestä kerättyihin havaintoihin perustuvan tietokoneanalyysin, mihin sisältyivät myös Blue Book -hankkeen keräämät havainnot, jotka olivat jääneet selittämättä. Tilastot eivät ilmaisseet merkittävää nousua havaintojen määrässä U-2-lentojen alettua. Päivänvalossa kone olisi ollut mahdoton havaita käytetyistä lentokorkeuksista, joissa se ei jättänyt paljastavaa tiivistymisjuovaa.^lähde?

On esitetty, että Blue Book -tutkimushanke olisi ollut vakoilukoneiden lentojen peittelyorganisaatio.

Yksin Blue Bookin arkistojen analysointi 1955 heinä- ja elokuussa osoittaa UFO-havaintojen määrän laskeneen lentojen alkamisen aikaan. Lentoja edeltävältä kuuden kuukauden jaksolla tehtiin 316 havaintoa ja kuuden kuukauden jälkeen 326 havaintoa. U-2 ainoana kasvua selittävänä tapahtumana kattaisi 3 prosenttia havainnoista jälkimmäisessä jaksossa.

CIA:n osuus UFO-ilmiön selvittelyssä on ollut tunnettu vuodesta 1978 alkaen, jolloin CIA luovutti oikeudenkäynnin jälkeen tiedonvapauslain nojalla 900 sivua asiakirjoja. 1960-luvun alusta lähtien koneet alettiin maalata mustiksi ja myös muita naamiovärejä käytettiin.

Etelä-Amerikassa on perinteisesti nähty runsaasti ufoja varsinkin maan vuorisitoissa osissa.